Ehkä vuoden 2022 syksy on eeppinen

Reilun kahden vuoden ja matkasuunnitelmapettymysten jälkeen syksy alkaa näyttää jopa hieman hurjalta. Jos kaikki menee, kuten olen suunnitellut, olisi kolme matkaa tiedossa. Näistä kaksi on vielä kysymysmerkin alla. Nyt kun vielä malttaisi odottaa ja iloita keväästä, mikä on lempivuodenaikani. Kevättalvi ja kevät ovat menneet niin nopeasti, kun ne kerran pääsivät käyntiin.

Mitä pitkäaikaiselle haaveelleni kuuluu nyt?

Koska viisumeita pitäisi alkaa hommata jo nyt, on taas tullut aika katsoa totuutta silmästä silmään. Olen todella turhautunut ja suorastaan vittuuntunut. Sitten viime tarkastelun, tilanne on kyllä muuttunut. Väitän kyllä, että jopa parempaan suuntaan. Miksi sitten noin negatiivisia tunteita? Selitän parhaani mukaan... (Sisältövaroituksena: dramatisointi ja säälissä kieriskely.)

Amsterdam teki pesän sydämeeni

Edellisestä soolomatkasta oli kulunut melkein vuosi. Haavoja oli paranneltu ja mieli korjattu uuteen ajatusmalliin: pystyn matkustamaan muina itsenäisinä naisina omin avuin. Olin edellisen matkan jälkeen uskonut muuta, mutta onneksi aika teki minusta järkevän. Amsterdam oli ihastuttavan helppo ja sydämellinen kaupunki. Jostain syystä paikalliset olettivat minunkin olevan paikallinen ja hämmentyivät, kun selitin, etten ymmärtänyt, mitä he sanoivat. Kaupunki on varmaan yksi helpoimmista paikoista, missä olen käynyt.

Mikä oli parasta Prahassa?

Praha on rento ja eloisa kaupunki, missä on hyvä varata aikaa myös tunnelman aistimiseen ja oluen juomiseen. Ihan älyttömän kauas turistikeskustasta ei tarvitse mennä, jotta löytää edullisempaa ruokaa ja juomaa, vaikka kaupunki olikin suhteellisen edullinen Wienin kokemuksen jälkeen. Sain ohjeistukseksi eräältä useamman vuoden Prahassa asuneelta, että yli 200 korunaa ei kannata oluesta maksaa.

Wien on kuin ulkoilmamuseo

Kuitenkin viimehetken ohareiden takia minun piti suunnitella ja varata välietapit, yksi lentolippu, hostellit ja hotelli viikkoa ennen matkaa, joten vaihtoehdot olivat vähissä. Hotellissa alku oli autuasta. Pystyin kuuntelemaan musiikkia ilman kuulokkeita, oli oma vessa kylpyammeineen, minijääkaappi, oma ikkuna, ilmastointi sekä oma rauha. Kun heräsin seuraavana aamuna, minua hieman kutitti käsivarsista.

Etsimistä ja paahdetta Bratislavassa

Bratislavan sijainti on otollinen. Se sijaitsee välittömässä läheisyydessä Itävallan ja Unkarin rajaa. Wieniin pääsee hetkessä. Kuitenkin Bratislava on selkeästi edullisempi kaupunki, vaikka Wienissäkin löytää edullisia juttuja. Tämä matkasarja alkoi Vilnasta ja olenkin päätynyt Varsovan kautta Bratislavaan. Edellinen kirjoitus oli bussimatkaltani Varsovasta Bratislavaan.

Bussikyydillä Bratislavaan

Olin aivan haltioissani! En ollut koskaan aiemmin nähnyt vuoria tai vuoristoa. Sitten mäet alkoivat suurentua ja suurentua. Yhtä äkkiä oltiin vaihtelevien ukkosmyrskyjen ja auringonpaisteen täplittämällä alkavilla Karpaateilla ja sydämeni hakkasi innosta, kun tajusin, kyllä olen ensimmäistä kertaa vuoristoalueella! Se oli niin odottamatonta.

Mitä Varsovassa kannattaa tehdä?

Monesta Euroopan kaupungista löytyy niin sanottuja Free Walking Toureja. Mielestäni nämä on virheellisesti mainostettu, sillä ne eivät ole oikeasti ilmaisia. Kuulin vasta Prahassa, että Free Walking Tourien pitäminen maksaa oppaille 5€/ osallistuja. Tämä hinta oli siis jo 4-5 vuotta sitten. En tiedä, mikä olisi hyvä hinta antaa oppaalle, mutta ainakin tippi pitää olla yli 5€.

Vilnasta kaikki alkoi

Olin niin tyytyväinen itseeni, kun istahdin lentokoneeseen, etten ollut jänistänyt ja sillä hetkellä se olisi myöhäistä. Oli hetken jopa positiivista kutkuttavaa uuden odotuksen jännitystä. Tyytyväisyys kesti vain ehkä kymmenisen minuuttia. Sitten se jysähti tajuntaani. En ollut tiennyt sen olemassaolosta, sillä se ei ollut osa minun todellisuuttani vielä parikymppisenä. Olin tuona noin 15 vuoden aikana kehitellyt itselleni lentopelon. Siinä sitten istuin tuoliini kytkettynä ja tajusin, että kone rullaa kentällä ja on aikeissa nousta ilmaan ja minä olen sen kyydissä.