Etsimistä ja paahdetta Bratislavassa

Bratislavan sijainti on otollinen. Se sijaitsee välittömässä läheisyydessä Itävallan ja Unkarin rajaa. Wieniin pääsee hetkessä. Kuitenkin Bratislava on selkeästi edullisempi kaupunki, vaikka Wienissäkin löytää edullisia juttuja. Tämä matkasarja alkoi Vilnasta ja olenkin päätynyt Varsovan kautta Bratislavaan. Edellinen kirjoitus oli bussimatkaltani Varsovasta Bratislavaan. Tällä kertaa muistoni Bratislavasta on sen verran selkeät, vaikka päiväkirjaani en olekaan löytänyt, että kirjoitus on aikalailla kronologisessa järjestyksessä.

Minua saattoi vaivata pieni reissuväsymys. Minun ensimmäisen päivän suunnitelma oli löytää suklaakahvila, varata liput jonkinlaisella näköalalautalla Tonavaa pitkin Wieniin reilun parin päivän päähän, löytää bussiasema, mistä paikallisbussit lähtevät Devinin linnaraunioille. Päivä oli paahtavan kuuma. Kuljin lopulta varjosta varjoon ja lisäilin aurinkorasvaa kaiken aikaa. Suklaakahvilaa en löytänyt, Tonavan rannalta löysin kohdan, mistä lauttani lähtisi, mutta siellä ei ollut lipunmyyntipistettä eikä bussiasemaa ei löytynyt millään. Lopulta paahteessa murruin ja ostin pienen annoksen jäätelöä täytteillä, jonka hinta oli 6 euroa. Se oli hyvää, mutta olihan se siltikin hintava kokoonsa nähden. Kun olin useamman tunnin kävellyt kaupungilla, löytämättä mitään, päätin luovuttaa ja mennä kahvilaan jääkahville sekä syömään jotain.

Pidin siitä, että Bratislavassa yhdistyi tägit, graffiit, betoni sekä vanha kaupunki.
Toinen esimerkki.

Huomasin, että viereisessä pöydässä istui myös ehkä pari vuotta minua nuorempi nainen yksin. Koska olin jo varsin Kokenut soolomatkailija (hah!), päätin rohkaistua ja aloittaa epäsuomalaiseen tapaan keskustelun. Mitä siitä nyt voisi muuten sanoa kuin, että en tietysti kadu keskustelun aloittamista, mutta se ei ollut ehkä ihan sellainen kuin odotin. Hän oli amerikkalainen, joka asui ilmeisesti melko pysyvästi silloin Vietnamissa (tai kävi siellä usein pitkiä aikoja) ja oli tottunut Palveluun, eikä sitä Euroopasta saanut. Kaikkialla oltiin töykeitä, eikä tehty kuin vain se, mikä pyydettiin ja kaikkia mahdollisia palveluita ei ollut edes saatavilla. Sekä kaiken tämän töykeyden kukkuraksi koko Eurooppa oli ihan samanlainen joka paikassa, Länsi-Euroopasta Itä-Eurooppaan. Hän oli juuri saapunut joltain linnalta, joka oli ollut niin suuri pettymys. Jos linnoja haluaa katsoa, niin yksi ainoa riittää Ranskassa. Olin hieman hämilläni, koska mietin, että mitä minun eurooppalaisena pitäisi suhtautua tilanteeseen. Päädyin siis lähinnä hymyilemään ja vastailemaan hyvin ympäripyöreästi ja mietin, että miten pääsisin hänestä kohteliaasti eroon. Sitten löysin sen, nenäni edessä oli melko iso kyltti ”Devin” ja selkeästi nuoli tien yli johtavalle suojatielle. Hyvästelin naisen nopeasti ja lähdin matkaan.

Devinin rauniolinna on pienen mäennyppylän päällä
Päivä oli kirkas
Linnoituksessa oli jännää se, että siellä oli juomapullojen täyttöpiste keskellä linnapihaa. Varmasti tarpeen, koska paikka ei ollut mistään viileästä päästä, vaikka tuulikin.
Devinin raunioita
Tuo etualalla oleva pieni torni on Slovakian ja Itävallan rajalla. Alhaalla aaltoilee Tonava.
Kuvissa nuo kukkulat näyttävät varsin matalilta kumpareilta.
Hikisenä, mutta onnellisena.

Kaupunkien turisti-infopisteet ovat kyllä niin täydellisen hyviä, että suosittelen käymään niissä. Jännä, että olen käyttänyt siitäkin huolimatta kovin vähän hyödykseni turisti-infopisteitä, vaikka ensimmäisellä soolomatkalla sain niistä apua kolme kertaa. (Muutoin kerran Helsingissä ja kerran Amsterdamissa.) En ole myöskään kuullut kenenkään varsinaisesti puhuvan näistä. Kuitenkin infopisteellä kerrottiin, mihin bussiasemalle pitää mennä ja mistä laiturista se lähtee, jotta pääsee Danubianan taidemuseoon.

Asemalla ollut lipunmyyntiautomaatti oli rikki. Bussin aikataulu alkoi hengittää niskaani, eikä minulla ollut lippua. Eräs vanhempi mies, suuri taiteen ystävä, antoi minulle toisen lippunsa, koska ymmärsi, etten ehtisi käydä ostamassa bussilippua ennen bussin lähtöä. Toivoin, että saisin ostettua lipun kohteesta takaisin. Mahdollisesti jopa, jos näkisin tämän miehen, ostaisin hänelle toisen lipun, vaikka hän vakuutti, ettei tarvitse lippua.

Museo oli mielenkiintoinen. Siellä on vaihtuvat näyttelyt. Ymmärtääkseni museo keskittyy moderniin ja nykytaiteeseen. Reilu nelisen vuotta sitten siellä oli muun muassa Joan Mirón näyttely. Museo oli rakennettu niemelle tai saarelle, ja maisema tuntui olevan yksi taideteos, mitä ihailtiin ikkunoista. Matka vain n. 500m päähän Unkarin rajasta osoitti minulle, että pärjään ja pystyn. Takaisinpäin lähtiessä kysyin museon aulasta, että mistä saisi ostettua bussilipun, he kehottivat käyttämään automaattia, mutta kippaskappas se oli myös rikki eikä mailla eikä halmeilla ollut toista automaattia tai asemaa, mistä ostaa lippu. Jouduin siis menemään takaisin kaupunkiin pummilla. Oikeasti siinä ei ollut järkeä, jos lipun hinta yhteen suuntaan on 0,4€, ei siinä säästä yhtään.

Olin järkyttynyt näin monen vuoden jälkeen, kun katselin vanhoja kuvia, että en ollut ottanut Danubiana -seikkailustani ainuttakaan kuvaa. Olen tiedostanut monta kertaa sen, että saatan monesti tepastella ja etsiä oikeaa kuvakohtaa, mutta en kuitenkaan ota sitä kuvaa kameralla vaan mielessäni. Kun palaan kotiin ja olen fiiliksissä kuvista ja ihmettelen, kuinka puolet ottamistani kuvista puuttuu. Tiesin, että en kovinkaan montaa kertaa kameraa ollut kaivanut esiin, mutta olin järkyttynyt ja hämmentynyt, etten ollut kertaakaan ottanut kuvaa. Se pihakin oli jo itsessään hauska, tilat olivat mielenkiintoiset ja olihan se Unkarin rajan läheisyydessä erikoista olla.

Viimeisenä päivänä ennen lähtöpäivää, kiertelin vanhassa kaupungissa ja löysin onnellisten ihmisten nurmikon. Se oli täydellisen vihreä ja tuuhea.

Vanha kaupunki oli jakautunut kahteen osaan, jonka läpi meni isompi ajotie. Linnanpuoli oli mäkinen ja toinen tasaisella maalla.

Linnanpuisto oli varsin vehreä.
Paljon varjoisia istumapaikkoja lukea kirjaa tai kirjoittaa.

Olin ennen matkaa jo suunnitellut käyväni kaupungin Ufossa, mutta kun aikani meni vain haahuiluun, niin en lopulta jaksanut keksiä aikaa sille. Näin jälkeen päin hieman harmittaa.

Vaikka pidänkin Itä-Euroopan matkaani bussimatkana, päätin mennä mieluummin Tonavaa pitkin Wieniin, sillä sen päätepysäkiltä oli vain kävelymatka hotellilleni. En tiennyt, että olin matkalla kohti ensimmäistä isoa laskua, sillä karman laki opettaa olla olematta liian itsevarma matkaaja.

Onko sinulla inhokki- tai lempikaupunkia Euroopassa? Koetko, että Eurooppa on yhtä ja samaa, sillä jaammehan suurin piirtein samanhenkisen kulttuurin?

Uskon vahvasti, että Wienin tarina on vain yhden postauksen pituinen. Eli ensi sunnuntaihin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s