Tämä tarina ja matka alkoi Vilnasta, josta se jatkui bussilla Varsovaan. Edellinen juttu ”Mitä tehdä Varsovassa?” on julkaistu viime sunnuntaina.

Olin aivan haltioissani! En ollut koskaan aiemmin nähnyt vuoria tai vuoristoa. Sitten mäet alkoivat suurentua ja suurentua. Yhtä äkkiä oltiin vaihtelevien ukkosmyrskyjen ja auringonpaisteen täplittämällä alkavilla Karpaateilla ja sydämeni hakkasi innosta, kun tajusin, kyllä olen ensimmäistä kertaa vuoristoalueella! Se oli niin odottamatonta.

Ennen tuota vaihetta löysin Polski Bussin melko kivuttomasti. Kerran piti kysyä vain tietä ja silloinkin ensimmäinen ihminen, joka osui eteeni osasi loistavaa englantia ja oli auttamishaluinen. Bussi oli aluksi yhtä täynnä kuin Lux Express Varsovaan. Se pysähtyi bussiasemalle ja kuskit kuuluttivat jotain puolaksi. Kaikki tuntui lähtevän bussista ulos. Olin hämmentyneenä autossa, sillä en uskaltanut lähteä minnekään, etten jäisi kyydistä pois. Jonkun ajan päästä bussiin tuli porukkaa ja bussi lähti liikenteeseen. Sain kuitenkin kaksi tuolia itselleni. Kun olimme hyvä tovi kuljettu monikaistaista tietä, äkkiä bussi kääntyi hieman liioitellen sanottuna kinttupolulle. Tien varressa oli maatiloja, kanat ja lehmät kuljeksivat vapaasti ja vastaan tuli pieniä, taas hieman liioitellen, sata vuotta vanhoja traktoreita. Aloin epäillä, että olisiko minun pitänyt vaihtaa bussia edellisellä pysähdyksellä.

Pitkän tovin jälkeen bussi pysähtyi huoltoaseman parkkipaikalle. Jälleen kuski puhui vain puolaa, mutta onneksi olin kuullut matkustajan puhuvat englantia, joten rohkenin kysyä, mikä on homman nimi. Kun kuulin puolen tunnin tauosta, minun oli pakko mennä tarkastamaan, minkä kaupungin nimi lukee bussin ilmoitustaululla. Onneksi siellä luki edelleen Bratislava. Paikka, missä pysähdyimme, oli viljapeltojen ympäröimä huoltoasema ja tiet pieniä maanteitä. Olin aina ennen tuota kuvitellut, että muihin maihin johtavat tiet ovat isoja valtateitä. Kun matka taas jatkui, eteen tuli ne vuoriston alut, mistä alussa puhuin. En voinut kirjoittaa tai lukea, kun olin niin fiiliksissä, että piti vain katsoa hölmistyneenä. Huomasin, etten ollut ainoa.

Bussi oli hieman myöhässä saapumisajankohdasta. Päivä alkoi hieman hämärtyä, kun saavuttiin Bratislavaan. Tajusin asemalla, että hieman olen väsynyt ja pitäisi jaksaa kävellä aika pitkästikin hostellille. Saatoin näyttää epätoivoiselta. Sitten tapahtui jotain ihan odottamatonta. Sellainen noin neljässäkymmenessä oleva nainen pysähtyi ja kysyi, että tarvitsenko apua. Siinä sitten aloin miettiä, että yrittääkö hän johdattaa minut hämärille syrjäkujille ja kolkata sekä ryövätä minut pahojen piilossa olevien kätyrien avustuksella. Onneksi tein päätelmän, että ehkä hän tahtoo aidosti ihan hyvää, enkä antanut perisuomalaisen ajatuksen tulla mieleen, että apuja en tarvitse. Kerroin etsiväni erästä hostellia. Hän oli sitä mieltä, ettei sinne asti kannata kävellä. Bussilla kannattaisi mennä mieluummin. Bussilippu maksoi muistaakseni 0,86€, joten vakuutuin, että hän oli oikeassa. Hän lähti kävelemään minun kanssa bussipysäkille, opasti, miten saan ostettua bussilipun, mihin bussiin hyppään, ja minkälaisia maanmerkkejä katson, kunnes poistun bussista. Niin uskomattoman avulias! Kiittelin kovasti, hyppäsin kyytiin ja eksymättä löysin juuri oikeaan paikkaan hetkessä. Vein tavarat dormiin ja menin alakertaan oluelle.

Hostelli oli bilehostelli, dormit taisi olla arviolta 14-16 hengen sekadormeja. Ei ilmastointia, ”lievä” sukkahien haju, alhaalla pihalla kovat bileet joka ilta… mutta nukuin sikeästi heti, kun unta sain. Yleisesti baari hostellissa ei vielä kerro, onko kyseessä niin sanottu bilehostelli. Kannattaa tutkia arvosteluita etukäteen sekä tutustua muuten hyvin, mikäli sellaiset haluaa välttää. Vietin hostellissa neljä yötä ja sain unta joka yö, enkä tainnut kuin kerran herätä keskellä yötä, kun yläpuolelle kömpi nukkuja.

Vaikka Varsovassa olin kuuden hengen sekadormissa jutellut useammankin tyypin kanssa, Bratislavassa se ei onnistunut niin helposti. Oikeastaan taisin jutella paria sanaa enemmän vain yhden meksikolaismiehen kanssa, jolla oli hieman surullisempi elämäntarina. Tajusin myös, että Meksikossakin on vuoristo, minkä takia siellä on myös lunta talvisin. Minulle oli ihan normaalia tietoa se, että päiväntasaajallakin voi olla lunta, mikäli vuoria on, mutta ehkä mielsin Meksikon vain vihreänä tasaisena alueena, missä on paljon palmuja.

Koska minulla on taas jälleen kerran niin paljon juttua matkastani, ehkä on parempi puolittaa jälleen tämä tässä vaiheessa. Seuraava kertomus on taas enemmän kohdeopashenkinen, unohtamatta tietenkään erilaisia huomioita ja tuntemuksia, mitä saatoin kokea. Tarkoitus on julkaista se taas sunnuntai-aamusta.

Onko sinulla jokin maisema, mikä saa sinut haltioituneeksi? Entä onko jokin reitti, mitä suosittelet muiden koettavaksi? Vaikka itse en nähnyt silloin mitään huikeita vuoria tai vuoristoa, ne alkavat hieman isommat mäennyppylät olivat kyllä hyvin vaikuttavia. Ja vaikka kuvissa kaikki näyttää pikkuisilta mäiltä, useamman kerroksen talot näyttävät noiden nyppylöiden rinteillä hyvin pieniltä. Nimenomaan siksi, että olen elänyt hyvin tasaisella maalla. Missä maassa tai kohteessa on mielestäsi kauneimmat maisemat?

Kommentin voi siis jättää vain pelkän nimimerkin turvin. Sinne ei tarvitse jättää esimerkiksi sähköpostia.