Reilun kahden vuoden ja matkasuunnitelmapettymysten jälkeen syksy alkaa näyttää jopa hieman hurjalta. Jos kaikki menee, kuten olen suunnitellut, olisi kolme matkaa tiedossa. Näistä kaksi on vielä kysymysmerkin alla. Nyt kun vielä malttaisi odottaa ja iloita keväästä, mikä on lempivuodenaikani. Kevättalvi ja kevät ovat menneet niin nopeasti, kun ne kerran pääsivät käyntiin.
On aikalailla tasan vuosi siitä, kun julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni. Vuosi ei mennyt ihan kuten odotin. Aloitin blogini, koska olin suunnitellut junamatkaa Vietnamiin ja takaisin sekä tähän oli tarkoitus taltioida se. Nyt minun pitäisi keksiä sille korvaava vaihtoehto. Tämä juttu sisältää huonoa otsikointia, eksistentiaalista kriisiä, tiedon, mikä juttu sai vähiten lukukertoja, mikä nostattaa pientä nolostuksen punaa sekä mielivaltaisesti valittuja valokuvia. Teksti olisi voinut olla kaksi eri juttua, mutta kun kerrankin saan jotain julkaistuksi, on jo aika painaa lähetä nappia.
Vuoden 2021 loppu ei mennyt ihan kuten olin suunnitellut. Kun suunnitelmat menivät uusiksi, jäin vain odottamaan ja uppouduin valokuvaharrastukseni pariin, sekä kirjojen lukemiseen. Toivottavasti vuosi 2022 on toisenlainen.
Koska viisumeita pitäisi alkaa hommata jo nyt, on taas tullut aika katsoa totuutta silmästä silmään. Olen todella turhautunut ja suorastaan vittuuntunut. Sitten viime tarkastelun, tilanne on kyllä muuttunut. Väitän kyllä, että jopa parempaan suuntaan. Miksi sitten noin negatiivisia tunteita? Selitän parhaani mukaan... (Sisältövaroituksena: dramatisointi ja säälissä kieriskely.)
Sain alkukuusta puhelimestani muistutuksia, että olin ollut Italiassa. Pohjois-Italiahan oli aivan mieletön kokemus ja tunsin oloni varsin kotoisaksi ja vaikka italiaa en pahemmin osannut, äkkiäkös sitä sanoja tunnisti. Aloin itsekin viljellä niitä, mukamas kuin paraskin asiantuntija. Tämä on toinen tekstinpätkä Italian matkastani. Ensimmäisen kirjoitin toukokuussa ja se käsitteli Venetsiaa.
Rennommalla otteella ajatuksia elokuun lopun mökkeilystä. Viimekertaisesta mökkeilystä onkin lähes 10 vuotta aikaa.
Edellisestä soolomatkasta oli kulunut melkein vuosi. Haavoja oli paranneltu ja mieli korjattu uuteen ajatusmalliin: pystyn matkustamaan muina itsenäisinä naisina omin avuin. Olin edellisen matkan jälkeen uskonut muuta, mutta onneksi aika teki minusta järkevän. Amsterdam oli ihastuttavan helppo ja sydämellinen kaupunki. Jostain syystä paikalliset olettivat minunkin olevan paikallinen ja hämmentyivät, kun selitin, etten ymmärtänyt, mitä he sanoivat. Kaupunki on varmaan yksi helpoimmista paikoista, missä olen käynyt.
Ennen lomaani olin suunnitellut kirjoittavani suunnitelmista tai nimenomaan, kun niitä ei ollut. Suhtaudun Suomimatkailuun jollain tasolla ennakkoluuloisesti: en omista autoa (mikä tuntuu olevan pakollinen paha kotimaassa) ja kotimaamatkailu tuntuu vaativan enemmän rahaa kuin ulkomaat. Ihan n. 20 kilometrin sisään tapahtuvasta lähimatkailusta kyllä pidän, mutta puolentoista vuoden etätyöskentelyn takia maisemanvaihdos oli ehdottoman pakollinen.
Helsingissä on kuitenkin melkein mitä vain. Ne vain täytyy löytää. Mielestäni museoiden viilennetyssä ilmassa on hyvä viettää aikaa myös kesähelteellä. Olen hieman hurahtanut museoihin. En ole ihan varma, mikä niissä kiinnostaa. Onko se ajatus, mikä herää, tunne, mielenkiintoisuus vai kauneus? Tässä listaan itselleni mielenkiintoisimmat kokemukset.
Olen nyt reilut kaksi viikkoa ymmärtänyt sen, että syksy tulee liian nopeasti. Jos syksyllä aikoisin toteuttaa unelmani, pitäisi minun jo nyt valmistautua siihen täyttä päätä. Totuus on, että en tule pääsemään syksyllä vielä junamatkalleni Aasiaan. Matkasuunnitelma on pakko siirtää.
pian matkalla 