Viime kirjoituksessani ”Miten uskaltaa lähteä yksin matkalle?” kerroinkin ensimmäisen soolomatkani kokemasta alkujännityksestä. En ehkä kuvaillut sitä, kuinka henki melkein salpaantui siitä pelosta. Mutta toisaalta olin ehkä hieman leikkinyt ajatuksella, että olisin sellainen rohkea seikkailijatar, joka tuosta noin vain matkustelisi maailmanäärissä itsenäisesti. Halusin olla tuollainen ihminen, mutta en ollut sitä vielä. En ole ihan varma, olenko sitä vieläkään, mutta ainakin olen lähempänä sitä kuin ennen tätä hetkeä, mistä aion kertoa teille.

Otin Vilnan ensimmäiseksi kaupungiksi Itä-Euroopan bussikierrokselleni siitä syystä, että sinne sai halpoja lentoja. Olin päättänyt, että neljä kohdetta olisi hyvä, viisi ehdoton maksimi. Prahasta minulla oli jo ostettuna liput kotiin, mutta en halunnut nähdä vain Prahaa, koska silloin olisi kannattanut ostaa kummatkin liput heti. Prahan ohella Varsova sekä Bratislava olivat ensin mielessä ja Bratislavasta oli luonnollista mennä Wienin kautta Prahaan. Ainoastaan sopiva lento määrittelisi sen, mistä matkani alkaa ja silloin se oli Liettuan Vilna.

Olin niin tyytyväinen itseeni, kun istahdin lentokoneeseen, etten ollut jänistänyt ja sillä hetkellä se olisi myöhäistä. Oli hetken jopa positiivista kutkuttavaa uuden odotuksen jännitystä. Tyytyväisyys kesti vain ehkä kymmenisen minuuttia. Sitten se jysähti tajuntaani. En ollut tiennyt sen olemassaolosta, sillä se ei ollut osa minun todellisuuttani vielä parikymppisenä. Olin tuona noin 15 vuoden aikana kehitellyt itselleni lentopelon. Siinä sitten istuin tuoliini kytkettynä ja tajusin, että kone rullaa kentällä ja on aikeissa nousta ilmaan ja minä olen sen kyydissä. Voisin tietysti lohduttautua, että matka oli rauhallinen ja suotuisien myötätuulien reitillä, mutta se ei ollut sitä. Turbulenssi oli läsnä ja laskeutuessa oli vielä sellainen ikävän niljakas tunne kuin lentokone olisi hetkeksi hieman keikahtanut ja suoristunut. Olo oli ristiriitainen. Toisaalta maisemat lentokoneesta olivat huikeat, mutta samaan aikaan pelkäsin niin, että jokainen lihas oli pingottuneena. Selvisin hengissä.

Kentällä ollessani minulla oli kaksi vaihtoehtoa päästä majapaikkaani, joko nopeampi bussi tai hitaampi juna. Valitsin junan. Olin tutustunut kävelyreittiini asemalta hostelliini etukäteen, enkä eksynyt matkalla. Silloin mieleeni lipui hieman ajatus, että kyllä minä selviän tästä.

Olin hostellilla joskus viiden aikaan, koska lentokentällä oli pitkä passintarkastusjono. Illalla kävin kävelyllä vanhassa kaupungissa, sekä syömässä. Ravintolan löytyminen oli vaikeaa, sillä minun piti myös painiskella sen kanssa, etten halunnut yksinäisenä matkaajana olla kaiken kansan töllisteltävänä. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen ravintolakokemus yksin. En edes ajatellut, että se on isompikin asia, ennen kuin se tuli eteen. Ravintoloiden hinnat myös yllätti, sillä naiivisti olin ajatellut, että kyllähän Vilnassa joka paikassa on pakko olla todella halpaa. Minulla oli pieni pelko, että budjettini olisi liian tiukka ja ylittäisin sen. Onneksi en tiennyt vielä tuolloin, paljon se tulisi ylittymään. Nyt olen oppinut, että halpuus on niin monisyinen juttu. Eri maissa on eri asiat halpoja ja jos viini on edullista Välimeren maissa, se on kuin neitsyiden kehräämän kullan hintaista Afrikassa. Ei siis edes Suomen hinnoissa. (Tosin ehkä Etelä-Afrikassa tilanne voi olla toinen, koska heillä on omaa tuotantoa, mutta siitä minulla ei ole kokemusta.)

Näemmä minulla on tapana rönsyillä juttuni kanssa. Minun pitäisi kertoa Vilnasta, eikä kiehnätä jännitysasioissa tai Afrikkalaisesta hintajärjestelmästä. Tai sitten vain tyylini on tällainen. En varsinaisesti kasannut kaupungille suuria nähtäviä asioita, sillä sen oli tarkoitus olla ennemminkin halvin aloituspysäkki matkalleni. Vietin kaupungissa kuitenkin vain kaksi yötä ja hieman reilun päivän.

Vilnassa olin merkinnyt kolme asiaa, vanhan kaupungin lisäksi, mitkä kiinnostivat. Olin matkalle lähtöä edeltävänä yönä nukkunut niin huonosti, että ensimmäinen yö hostellissa (kahden hengen huoneessa) nukuin pitkään ja sikeästi. Huonetoverina minulla oli vanhempi venäläistaustainen rouva. Aamupalan jälkeen kiipesin Gediminasin linnoitukseen. Sieltä oli näkymä kaupungin yli. Matkapäivänä oli vain hieman harmaa sää, joten mitään satumaisia kuvia en sieltä saanut. Toinen näköalapaikka, mitä ajattelin käydä katsomassa, oli Kolmen ristin kukkula. Kuitenkin koin, että reittiä sinne olisi pitänyt hieman etsiä, päätin mieluummin löytää KGB-museon, minkä ehdottomasti halusin nähdä. Etsin sitä ihan tosissani. Nyt, kun olen yrittänyt netistä löytää sen, luulen, että se oli juuri poistunut valikoimasta. Tuhrasin pitkän tovin askelia sekä aikaa sen löytämiseen.

Luovutin ja päätin, että Vilnassa vanhassa kaupungissa kävely oli tarpeeksi. Jälkeenpäin harmitti se, että olin ehdottomasti päättänyt, että yhteen ainoaankaan kirkkoon en eksy. Istuin kyllä monesti tuomiokirkon ulkopuolella penkillä, mikä oli ulkoa päin esteettisesti minua kiinnostava. Näin myöhemmin koen, että siitä olisi saanut paljon mielenkiintoisia kuvia, mutta en silloin vielä ollut kuvannut niin paljon tai muutenkaan pohtinut kuvia tai käynyt työväenopiston kursseilla. Nyt, kun katson vanhoja kuvia, olin tehnyt erikoisia ratkaisuja. Haasteellisten valo-olosuhteiden takia valitsin puhelinkamerastani asetuksia, mitkä muuttivat valo-olosuhteita, väriasetuksia ja päälle räpsin kuvia, miettimättä rajausta tai että kuva olisi suorassa. Editoin vanhat Vilna-kuvani uudelleen.

Seuraavana aamuna heräsin hieman neljän jälkeen. Bussimatkan päässä odotti Varsova ja kävellessäni asemalle, oloni oli energisen toiveikas ja innostunut. Jos jonkun tunteen matkoistani haluaisin purkittaa, se oli tuo hetki. Väsymys ei painanut silmiäni, sillä olinhan jo saanut kiinni matkustamisen luonteesta. Olin vakuuttunut, että jotain uutta ja ihmeellistä oli vielä edessä ja se jos mikä oli niin siistiä.

Seuraavassa jutussa kerron Varsovasta, eikä päästä eroon vieläkään pelosta ja jännityksestä, sillä se saa hieman uusia piirteitä. Lupaan kuitenkin, että kaikki ei ole pelon keskellä olemista. Ei Varsovassa, eikä myöhemminkään.

Pelkäätkö sinä? Rajoittaako se sinun elämääsi ja estää tekemästä asioita, mistä unelmoit? Oletko uskaltautunut yksin matkalle?