Miten uskaltaa lähteä yksin matkalle?

Muistan sen käsiä tärisyttävän pelon, kun tajusin, että matkakaveri oli tehnyt oharit ja minulla oli osa lipuista hommattuna matkaa varten. Toisaalta oli jännittänyt aivan tavattoman paljon ennen tuotakin tietoa, sillä en tuntenut häntä oikeasti. Facebookissa on matkakaverin etsimiseen tehtyjä ryhmiä. Olin lukenut mielenkiintoisen matkasuunnitelman ja ottanut häneen yhteyttä. Aluksi kaikki vaikutti hyvältä. Mutta, kun matka alkoi lähestyä, alkoi tulla selväksi, että joko lähden yksin tai jätän liput käyttämättä. Tiesin, että katuisin enemmän sitä, että en käyttäisi lippuja, vaikka etukäteen hankittuihin lippuihin oli mennyt vasta ”vähän rahaa”. Ei auttanut kuin vetää syvään henkeä ja alkaa miettiä, miten soolomatka olisi järkevintä siinä tilanteessa toteuttaa. Välillä kesken suunnittelun päässäni vyöryi ajatus, etten pysty siihen. Tähän tunteeseen auttoi pari asiaa.

Päätin edellisenä iltana kuudelta lähteä käymään yksikseen Tallinan Fotografiskassa. Paluumatkalla seurana oli tällainen kaveri.

Lista asioista, mitä voit tehdä ja suunnitella helpottaaksesi soolomatkalle lähtöä:

  1. Ajattele järkevästi ja listaa ongelmakohdat
    Auttaa paljon, jos pelkosi vastapainona on kyky pohtia asioita ratkaisukeskeisesti. Itse alussa ajattelin, että minun ei tarvitse lähteä minnekään, mutta jos lähtisin, mitä asioita pitää ottaa huomioon. Sain näin huijattua aivojani pohtimaan tilannetta, ilman että kaikki järkevä ajattelu häviäisi paniikin alle. Listasin ylös ongelmakohdat ja etsin ratkaisut.
  1. Ruoki matkakuumettasi
    Toiseksi lähdin ruokkimaan matkakuumettani suunnittelemalla reittini alustavasti. Tai jos ei aio käydä useammassa paikassa, valitsee kohteen, minne haluaisi oikeasti mennä. Ensimmäinen kohde ei tarvitse olla kahden kuukauden kiertomatka Aasiaan, vaan se voi olla esimerkiksi pitkä viikonloppu jossain Eurooppalaisessa kaupungissa. Tämän olen oppinut vasta jälkeenpäin, mutta en kadu aiempia päätöksiäni (kuten ennen ensimmäistä soolomatkaa ajattelinkin). Kuitenkin unelmien listaaminen laittaa todennäköisesti sinut sisuuntumaan pelkkään jahkailuun. Minäkin olin todella ärsyyntynyt tilanteeseeni.
  1. Henkiset turvasatamat
    Armollisuuden huomioiminen matkaa suunniteltaessa auttaa. Ajattelin, että yksi ikävimmistä tilanteista olisi se, että joko olisin eksynyt tai en olisi ihan varma, minne haluan mennä sekä pahempana näiden yhdistelmä. Päätin siis ennen matkaa, jotta en näyttäisi heikolta turistilta, olisi hyvä vaikka istahtaa ja miettiä kaikessa rauhassa. Silloin keksin, että voisin ottaa matkasuunnitelmiini puistot, missä olisi kivakin rauhoittua (ei tietenkään yöaikaan). Käytin hyödykseni usein kaupungissa olevia penkkejä ja saatoin myös vain katsella kaupungin vilinää. Minun siis ei tarvinnut aina tietää, minne halusin juuri nyt.
Urbaanit vihreät keitaat ovat tärkeitä matkoillani. Tämä kuva on otettu Amsterdamista
  1. Miten minimoida riskit?
    Painoin monesti mieleeni kartasta sopivia maamerkkejä, laskin poikkikatujen määriä ja tärkeitä tienimiä ennen kuin lähdin kävelemään. Halusin kuitenkin kävellä kädet vapaana. Ryöstöjen ja taskuvarkauksien varalta jemmasin rahani ja korttini moneen eri paikkaan. Valitsen kohteeseen saapumisajankohdan aina valoisaan aikaan. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten on kyyti etukäteen sovittuna odottamassa. Mutta maksan mielummin lentolipuista yms. vähän enemmän, että olen sopivaan aikaan perillä.
  1. Entä jos yksin matkustaessani olen niin yksin?
    Valitsen yleensä hostellit majapaikakseni, koska siellä on helppo tutustua muihin ihmisiin. Niissä voi myös varata omaan käyttöön kokonaisen huoneen. Hostelleihin kannattaa tosin tutustua hyvin etukäteen, lukea mahdollisia arvosteluita jne., ettei tule suuria yllätyksiä. On selkeästi rauhallisempia hostelleja sekä nuorten suosimia bilehostelleja. Kannattaa myös tutkia majapaikka googlella, eikä luottaa vain varaussivuston informaatioon. Tämä tietenkin vaatii sen, että uskaltaa aukaista suunsa. Jos se pelottaa, niin kylmä fakta on se, että maissa, missä ei puhuta esimerkiksi äidinkielenä englantia, liian täydellinen kielentaito voi jopa hankaloittaa yhteisymmärtämistä.
  1. Reitti majapaikkaan
    Otan etukäteen selvää, miten joko lentokentältä, juna- tai bussiasemalta pääsee majapaikkaan julkisilla kulkuneuvoilla. Käyn läpi etukäteen osan reitistä jopa streetview toiminnolla, että paikalla ollessa löytäisi tuttuja maamerkkejä. Kirjoitan tärkeimmät asiat ylös, jotta voin tarkastaa ne nopeasti määränpäässä. En halua Suomessa käyttää takseja, niin en käytä niitä mielellään ulkomaillakaan.
  1. Mitä haluaisit tehdä?
    Tutustun kohteeseen etukäteen ja kerään listaan ylös, mitä voisin haluta tehdä ja otan etukäteen mahdollisuuksien mukaan selvää, miten niihin paikkoihin pääsee. Tietenkin paikallisilla on paras tietämys ja asioilla on uskomaton taipumus selvitä matkan aikana. Esimerkiksi Bratislavassa etsinnöissäni auttoi se, että menin kahvilan terassille istumaan jääkahville ja kun katselin kaupungin vilinää, huomasin nenäni edessä suoraan kyltin sekä nuolen kohteesta, mitä olin etsinyt. Paniikkiin ei siis ole tarvetta.
Sumuinen järvi Ioánninan keskustassa, Pohjois-Kreikassa
  1. Yleisohje
    Eli suunnittelen, suunnittelen ja vielä kerran suunnittelen, mutta suunnitelmia ole pakko toteuttaa. On hyväkin pitää kohteessa silmät auki ja muuttaa niitä. Kuitenkin etukäteen suunnittelulla poistan itseltäni jännitystä. Nykyään internetin aikakaudella etukäteen voi tutkia monenlaista sekä paikan päällä etsiä uudesta asiasta tietoa. Esimerkiksi Amsterdamissa parhaimmat asiat matkalla tuli eteen paikanpäällä, enkä niistä tiennyt ennen sitä mitään.
  1. Matka opettaa
    Ja vaikka olinkin varautunut kaikkeen, eteen tuli asioita, mihin en ollut varautunut. Sen opin ensimmäiseltä soolomatkalta. Mutta kotiin selvisi uudistunut ihminen, jonka ei tarvitse harmitella kuolinvuoteella sitä, ettei silloin joskus uskaltanut. Olen harmitellut vain sitä, että miksi en uskaltanut aiemmin.

Seuraavalla kerralla kerron tarkemmin tästä ensimmäisestä soolomatkastani. Alussa on lisää peloistani. Ja kun katselen tulevien aiheiden listaa, pelko tuntuu olleen läsnä myöhemminkin 😀 Ehkä tämän blogin nimi pitäisikin olla Pelokas Pia porskuttaa.

Kuulisin mielelläni, mikä sinua on pelottanut tai pelottaa eniten yksin matkailussa?

Yksi kommentti artikkeliin ”Miten uskaltaa lähteä yksin matkalle?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s