Amsterdamiin lähdin seuraavana, ensimmäisen soolomatkani jälkeen (löytyy Bussilla Itä-Euroopassa-kategoriasta). Välissä oli pikkiriikkisen vajaa vuosi ja henkisesti väitän välimatkan olleen yli viisi vuotta. Muistan lennolta myöhästymiseni ja ludehotellin jälkeen ajatelleeni, että en enää ikinä koskaan lähde yksin matkalle. Kuitenkin mieli muuttui joitain viikkoja sen jälkeen. Ennen tälle matkalle lähtöä olin viettänyt hieman ahdistavan juhannuksen Suomessa ja siksi lähteminen hieman pelotti. Kirjoitin kuitenkin päiväkirjaani, että Amsterdamissa olin onnellinen ja niin olinkin. Kaikki ahdistavat ajatukset katosivat pikkuhiljaa, mitä useamman tunnin maassa olin. Alku ei tietenkään sujunut ongelmitta.

Lento kaupunkiin sujui niin hyvin, että ehdin uumoilla jo, kuinka lentopelkoni alkaisi kadota kokonaan viimeistään 2 lennon päästä. Spoler allert, ei ole kadonnut! Kaikki tarinat taivaalta tippuvista lentokoneista on valitettavasti muistissa. Pahimpia ovat ne tarinat, missä kone tippuu mereen, sillä tippumista pahempi pelko on hukkuminen ja siinä tapauksessa tapahtuisi molemmat! Kun laskeuduin, minulle selvisi, että juuri sinä vuonna junaraiteita pitkin ei pääsisikään kaupunkiin, vaan pitäisi vaihtaa kesken matkan johonkin muuhun välineeseen. Olin ostanut I Amsterdam-kortin ja toivoin, että sillä pääsisin perille hostelliini. Kävi niin, että tapasin ystävällisen paikallisen, joka opasti minulle oikean reitin keskustaan. Mutta kesken matkan hävitin tämän I Amsterdam-korttini, jota piti näyttää vielä erikseen lähtiessä ratikasta. Iski pieni paniikki, että jäisinkö nyt ikuiseen luuppiin ratikkaan, kun kortti puuttui. Rahastaja oli kiinnostunut vain jatkamaan matkaa ja pääsin sieltä pois. Pelkäsin hieman, että lipunmyyntipiste olisi jo suljettu, kun Amsterdamissa kaupoilla on ainakin hyvin lyhyet aukioloajat. Sain juoksennella Centraal Stationissa etsimässä lipunmyyntipistettä, että pääsisin lautalla hostelliini, mutta selvisi lauttamatkojen olevan ilmaisia.

Pidin hostellistani todella paljon. Se sijaitsi Noordin kaupunginosassa. Huoneessani naisten ikähaarukka oli n. 20 -vuotiaasta 45 -vuotiaaseen asti. Itse kuuluin huoneen vanhempaan ryhmään. Paikan baari ja oleskelutilat olivat rakennettu viidelle eri tasolle sekä parhainta oli joka aamuinen ja iltainen lauttamatka kaupunkiin ja takaisin! En tiedä, mitä minulle tapahtuu tilanteissa, missä saan vain istua ja nauttia liikkuvasta maisemasta. Rauha ja onni ovat läsnä. Päästyäni dormiin, kävin kaikki tavarat läpi järjestelmällisesti. Lopulta kortti löytyi juuri siitä paikasta, minne olin muistanut sen laittaneeni ja mitä olin käsikopelolla käynyt pari kertaa lävitsekin, mutta en mukamas ollut tuntenut korttia. Olin illan niin huojentunut. Olisin toivonut, että dormissa olisi ollut pari penkkiä, sillä oli vähän turhauttavaa aina kiivetä yläpedille, jos tahtoi istua huoneessa ollessa. Viimeisenä iltana, vaikka matkasta olin nauttinut aivan suunnattomasti, olin innoissani, että seuraavana päivänä sänkyyni ei tarvitsisi kiivetä. En usko, että olisin päässyt edes ylös enää silloin, sillä jatkuva kiipeäminen ja pitkät päivittäiset kävelyt olivat jumittaneet pohkeet, reidet sekä takamuksen. Viimeisellä nousulla jalat, ja varmaan koko keho, tärisivät jo pahasti.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä päätin mennä juutalaiskorttelikierroksen. Sen ideana oli se, että reitti alkaa yhdestä rakennuksesta, sieltä saa kuuntelulaitteen ja kun rakennuksessa liikkuu, kuulee selityksiä ja sitten matkaa voi jatkaa kartan avulla eteenpäin pitkin kaupunkia ja reitillä oli muistaakseni rakennuksia, kirkkoja, kouluja ja sitä voi käydä läpi omaan tahtiin. Vaikka en ollut ihan niin kiinnostunut reitistä, oli se mukavaa ajanvietettä, sillä siinä tuli käyneeksi keskustaa syrjäisemmällä alueella, ja se oli kaukana turistien keskustasta, josta tuli reilun tunnin jälkeen jo olo, että on pakko keksiä muuta tekemistä. Mutta muistaakseni jo heti ensimmäisen ja toisen etapin välissä huomasin kauniin oloisen portin, jonka sisälle meni ihmisiä. En tiennyt lainkaan mikä se oli, mutta päätin, että jos pääsen sisään I Amsterdamilla, menen käymään.

Se paljastui kasvitieteelliseksi puutarhaksi ja oli aivan ihana! Käyskentelin polkuja pitkin ja istuin kirjoittamaan päiväkirjaa. Löysin sieltä punapuun ja tulin sen löytämisestä samaan aikaan todella iloiseksi ja surulliseksi. Se oli kapeahko ja pieni puu siihen nähden kuinka isoiksi niiden kuvittelen oikeasti kasvavan. Luulen, että syy sen pienuuteen oli se, että ilmasto ei ehkä ollut kaikkein otollisin ja se teki minut surulliseksi. En ole lainkaan puuhalaaja tyyppi, mutta siinä hetkessä oli niin lähellä, että olisin tehnyt sen. Puistossa oli kuitenkin muitakin ihmisiä. Olin niin iloinen, että olin päättänyt poiketa reitiltäni. Tuolloin minulle tuli ajatus, että pitäisi ehkä käydä joskus katsomassa punapuita niiden luonnollisessa kasvuympäristössä. Vielä en ole käynyt.

Yksi ihanimmista huomioista oli se, että tuntui kuin Alankomaissa allergiat otettiin vakavammin kuin Suomessa. Mielestäni Suomessa melkein kaikissa ravintoloissa kerrotaan vain tyyliin ruokalaji, mutta ei kerrota tarkkaan, mistä se on tehty. Ruokaongelmaisena kaikki buffetpöydät ovat enemmän tai vähemmän painajaisia. Vaikka minulla on jonkin asteinen gluteeniongelma, toisinaan syön sitä ja tietoisesti kärsin oireet. Niissä asioissa, missä gluteeniton on yhtä hyvää kuin normi, ei tule kiusausta larpata normi-ihmisten ruokavaliota. Suomessa ravintoloiden gluteeniton vaihtoehto on se, jos otat vaikka keiton tai salaatin, mihin kuuluu leipää, saat saman annoksen leivättä, mutta myöskään hinta ei ole halvempi. Olen törmännyt tähän versioon useassa paikassa. Kyseisellä lomalla päätin olla tarkkana ruoka-aineista, kun olin kuullut, että se onnistuisi siellä. Amsterdamissa yhdessä suosikkipaikassani, minkä löysin jo ensimmäisenä iltana jokaisen annoksen kohdalla oli lista jokaisesta ainesosasta parilla eri kielellä ja sen lisäksi listattu allergeenit erikseen. Paikan nimi oli Exki. Kävin siellä monesti iltapalalla ja aamiaisella, kerran myös lounaalla. Mikä teki aivan tajuttoman vaikutuksen, kun olin löytänyt jonkun mieluisan salaatin, johon kuului leipää jne., kävin maksamassa löytöni, olin asennoitunut, kuten Suomessakin, että gluteeniongelmainen saa vain vähän vähemmän kuin muut. Myyjä kertoi, että sieltä löytyi maissikeksejä sen tilalle! Ne olivat maukkaita. Olin niin fiiliksissä siitä, ja olin ihan varma, että ensimmäisiä kertoja minun annokseni oli parempi kuin niiden muiden! Siksi Suomi alkoi tuntua ruoka-allergia-asioissa jopa takapajuiselta.

Minulla oli suunnitelmissa maistaa sekä Surinamilaista että Indonesialaista ruokaa. Löysin vain Surinamilaisen ja se oli hyvää. Minun olisi pitänyt tutustua paremmin tähän aiheeseen ennen lähtöä. En Suomessa ole törmännyt vielä kummankaan maan keittiön ravintoloihin.

Matkalla I Amsterdam –kortin kuuluvaan jokiristeilyyn näin mainoksen, missä kerrottiin, että kaupungissa olisi Banksyn näyttely. Päätin mennä sinne matkani aikana ja se oli hyvä päätös, sillä sinne oli vain 15 minuutin jono, kun kaikkialle muualle tuntui jonot kiertävän loputtoman pitkästi korttelikaupalla. Ymmärtääkseni esimerkiksi Anne Frankin talossa on jyrkät portaat, pari pientä huonetta, eikä lainkaan kalusteita ja sinne on varmasti yli parin tunnin jono parhaimpina päivinä. Se kiemurtelee korttelikaupalla. Vaikka kirjan olen lukenut, tänä vuonna aivan upean sarjakuvasovituksenkin, koen että ei se voi mitenkään olla kaiken sen jonotuksen väärtti. Useampaan museoon jo silloin oli mahdollisuus varata/ ostaa liput etukäteen, minkä ansiosta jonotusaika pienentyi noin puoleksi tunniksi tai tunniksi esimerkiksi Van Gogh museoon. Minulle aikataulut ovat vähän haastavia, kun en voi olla ihan varma, etteikö aikatauluni kokisi muutoksia. Olen tavattoman hidas lähtijä. En siis mennyt Van Goghin museoon. Valitsemistani museoista vain yhteen oli lyhyt jono, muihin pääsi suoraan sisään.

Museovalintani olivat seuraavia:

• Valokuvaintoilijana kävin Foam-museossa. Se oli ehkä vähän vaikea löytää, mutta etsimisen väärtti. (Alakerran tilat olivat hassut, että kun yritän saada kuvasta jonkun viivan suoraan, kaikki muut viivat ovat vinossa 😀 )
• Rembrandtin talo oli myös kaikesta huolimatta hyvä valinta. Henkilökunta oli hieman töykeää, sillä mielestäni museossa ei oltu kerrottu tarpeeksi selkeästi, mitä reittiä pitkin pitää lähteä pois. Kun olin yrittämässä niitä kapeita portaita pitkin alas, mistä olin kiivennyt ylöskin, sen sijaan, että vartija olisi sanonut: ”Voisitko käyttää mieluummin noita toisia portaita, kun nämä ovat tarkoitettu vain ylöspäin kulkuun”, hän päätti tiuskasta oikein, että älä kulje näitä portaita. Siinä sitten palasin takaisin ja käytin niitä portaita, mitkä näyttivät olevan varattu vain henkilökunnalle. Näyttelyissä tykkään tutkia, millä tavoin taiteilija on tehnyt piirustuksensa. Monella viivalla ja millä tavalla hän on saanut oikeanlaista muotoa ja eloa piirustukseensa. Täällä oli kivasti piirustuksia ja luonnoksia.
• Stedelijk Museum, eli modernin ja nykytaiteen museo oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei vetänyt vertoa Foamille tai Mocolle.
• Rijksmuseoon I Amsterdam –kortti antoi vain alennuksen. Siellä on laaja kokoelma hollantilaisten taiteilijoiden töitä, mutta minulle se ei ollut ihan niin puhutteleva. Tämän sijaan olisin voinut yrittää järjestää aikaa Kiinalais-budhalaistemppelille, mikä jäi monesta yrityksestä huolimatta näkemättä.
• Moco – museoonkaan kortti ei toiminut, mutta jonot olivat ”lyhyet” ja Banksyn näyttelyn oli mieluisa ja paras valinta minulle. Kävin Mäntässä katsomassa näyttelyn, josta kirjoitin edellisessä kirjoituksessa enemmän. Mänttän versio oli laajempi ja kertoi taustoja, mutta vaikka nykyinen minä koki Mäntän parempana, entinen minä oli ihan tosi tosi fiiliksissä tästä paikasta. Täällä oli paloja seinistä jne.
• Jos löysin sen aidon tulppaanimuseon, niin se paljastui myymäläksi, jossa oli sadoittain eri lajisia tulppaanisipuleita. Hetken toivoin, että olisi oma maa, mihin istuttaa niitä ja ostinkin pari pakettia tuliaisiksi. Olen kuitenkin henkeen ja vereen kerrostaloasuja.

Vondelpark oli mielestäni liian suosittu ja eloisa. En tosin kolunnut koko puistoa läpikotaisin, kun ilmeisesti lääniä sillä on, mutta ymmärtääkseni kävijöitä on vuosittain miljoonia. Luulen, että jos haluaa käydä puiston läpi läpikotaisin, polkupyörä on paras valinta. Polkijoita oli puistossa paljon. Noin muutenkin, kaupungissa kannattaa pitää silmällä pyöräilijöitä, sillä osa kulkee kovaa ja he tietävät etuajo-oikeutensa. Hostelliltani olisi saanut vuokrata pyöriä. Itse päätin mennä julkisilla, kun korttini takia sen käyttö oli jo maksettu.

Voisin kuvitella itseni (jopa haluaisin toteuttaa sen) asumassa tässä kaupungissa tai Alankomaissa ylipäätänsä. Jos sinun pitäisi muuttaa ulkomaille, minkä kaupungin tai maan valitsisit? Onko valintaasi jokin syy? Entä oletko käynyt Alankomaissa tai Amsterdamissa? Mikä mahdollisesti kiinnostaa eniten tuossa kaupungissa?

Fiksu ihminen olisi tehnyt lupaamansa julkaisun valmiiksi kuvineen ja laittanut ajastimen. En näemmä minä. Jätän nykyään hommat herkästi viime tippaan. Keksin liian helposti kaikenlaista muuta tekemistä. Yritän taas parhaani, että seuraava juttu olisi 5.8.

Heipat ensi kertaan!