Olin Pohjois-Italiassa melko lailla 2 vuotta sitten. Aika kulkee kovin nopeasti ja pienoinen ahdistus kalvaa, kun ei missään uudessa paikassa ole tässä välissä päässyt käymään. Viro ja Ruotsi ovat niin tuttuja, ettei niitä oikein osaa laskea mukaan. Katsellessani kalenteriani, minun olisi pitänyt olla aloittanut pitkä junamatkani Vietnamiin ja takaisin reilu viikko sitten. Siihen liittyvän julkaisun sijaan kirjoitan ihanasta Italiasta, joka on ehdottomasti yksi lempimaistani.

Kerroin Venetsiasta jo aiemmin. Tässä keskitytään Bolognaan ja maahan Italian sisällä, eli San Marinoon. Vielä jää myöhemmäksi upeat Firenze sekä Ravenna. Seikkailimme Pohjois-Italiassa busseilla ja junilla. Julkisissa kulkuneuvoissa on tunnelmaa. Niissä pääsee istumaan vähän korkeammalla, joten maisemaa näkee paremmin. Yhtenäkin iltana, kun istuin bussissa, tuli kuunneltua italialaista iskelmähenkistä musiikkia, katsoin sivulla viiniviljelmärivien tasaista tahtia ja olo oli niin levollinen, kun sai vain keskittyä maisemien katsomiseen navigoimisen sijaan. Myönnän, että mulla on pieni fiksaatio julkisiin kulkuneuvoihin.

Bologna – kävelyä ja vielä kerran kävelyä

Aikana, jolloin vain haaveilin matkustamisesta, suunnittelin itselleni Etelä-Euroopan Interrailin. (Useamman erilaisen, jos tarkkoja ollaan.) Vaikka Bologna ei ole mielestäni varsinainen turistien suosiossa oleva kaupunki, tämä löytyi suunnittelemaltani reitiltä. (Ehkä juuri sen takia.) Minulla oli neljä syytä käydä täällä. Joista yksi oli se, että todennäköisesti ihmiset valitsevat jonkun muun kaupungin Italiasta. Toisena vanhasta kaupungista on otettu kauniita kuvia. Kolmantena ennen matkaa luin kuinka Bolognan kasvitieteellinen on arvostetuimmista arvostetuin ja ihan aivan älyttömän hyvä sekä neljäntenä että bolognese-kastike on tullut täältä sekä ruoka on parhainta koko Italiassa.

Kun lopulta päädyimme kasvitieteelliseen, mikä oli vähän sivussa… myönnän, että petyin pahasti. Olisi kannattanut valita taidemuseo sen sijaan. Se oli toiseen suuntaan juna-asemalta. Minulla oli ollut todella positiivisia kokemuksia kasvitieteellisistä, joten oletin kaikkien olevan loistavia kokemuksia. Vaikka puutarhasta ei juurikaan kuvia netistä löytynyt ennen matka, en antanut sen toimia hälytyskellona. Pyörittiin hetken puutarhassa ja jatkoimme matkaa.

Bolognan vanhakaupunki on myös ihan kohtuullisen matkan päässä juna-asemalta. (Tai ne kaksi kaltevaa tornia. Luin jostain, että kaupungissa oli aikoinaan paljon torneja, mutta ne oli rakennettu niin huonosti, että ovat sortuneet. Vain nuo 2 on jäljellä ja nekin ovat pahasti kallistuneet.) Kun olimme ensin kipittäneet pettymyksien kasvitieteelliseen, jossa ei istumapaikoilla juhlittu, lähdimme tamppaamaan Bolognan asfalttisia katuja ja kohti vanhaa kaupunkia. Bolognassa on abauttiarallaa 40 km holvikaareilla katettuja katuja. Ne katetut kävelykadut ovat päätyneet Unsecon kohteeksikin.

Myös talojen kyljissä oli paljon tägejä tai graffiteja. Kuvailin jonkun verran niitä ja yksi niistä oli korea kuninkaallinen lintu sekä mies, joka käveli katsojasta pois päin. Hetken päästä käveltyäni, huomasin, että 2 ihmistä olivat kuin suoraan tuosta tägi/graffiti-vastaavasta. En tiedä, miksi olin ja olen edelleen niin kovin fiiliksistä näistä kuvaparista. Periaatteessa toinen kuvista on epäonnistunut totaalisesti, kun siinä on paljon liike-epäterävyyttä, mutta olen päättänyt, että mä voin olla eri mieltä kuvan onnistumisesta.

Yksi asia kannattaa huomioida: Bologna on opiskelijakaupunki, jonka takia kesäaikaan monet paikat ovat kiinni. Tarjontaa oli vähän. Iltapäivästä ukkonen alkoi kolkutella Bolognan ovea ja lähdimme juuri ennen myrskyä pois jalat väsyneinä pitkästä kävelyurakasta ja hieman nälkäisinä, kun ei mukamas löydetty mitään sopivaa. Pettymyksistä huolimatta, voisin mennä uudelleen, paremmin valittuna aikana.

San Marino – Huipulla on hyvät näkymät alas

Eihän tämä periaatteessa Italiaa ole, joten pääotsikkoni on virheellinen. Tästä kohteesta ei ole kerrottavana niin paljon, että siitä saisi kokonaisen tarinan aikaan. San Marinoon pääsee bussilla Riministä ja vuoroja lähti mielestäni varsin tiheästikin.

San Marinosta ei tuntunut löytyvän ennen matkaa mitään kovin perehtynyttä vinkkilistaa, joten päädyttiin tekemään hyvin, hyvin perinteisen turistin kierros. Ajeltiin jollain näköalabussivaunulaitteella, mikä periaatteessa laskeutui taas siihen kategoriaan, mistä minä pidän, eli maisemien katselua bussista (tai junasta), mutta ihan samanlaiseen tunnelmaan tässä ei päässyt. Vaijerihissimatka oli lyhyt ja hieman pettymys, vaikkakin olihan sieltä kauniit maisemat. Jos haluaa hieman kuumottavan vaijerihissikokemuksen, suosittelen Madeiraa ja Funchalin vanhasta kaupungista Monteen ja sieltä Madeiran kasvitieteelliseen puutarhaan. Se kulkee pitkiä matkoja reilusti puiden yläpuolella ja autot näyttivät leikkiautoilta. Mutta San Marinossa ylöspäin kaapelihissi oli vaihtoehdoista kivin. Muut vaihtoehdot olivat joko hissi tai iso määrä portaita.

Kaupunki on hyvin, hyvin mäkinen, mikä oli oletettavaa, kun se on rakennettu vuorelle. Päätimme kävellä kolmen tornin välisen kävelyreitin, josta maisemat olivat ihan huikeat. Kävelimme Guaitalta Cestalle. Kun Cestan jälkeen pysähdyimme juomaan vettä ja kerämään voimia viimeiselle etapille pakahduttavan kuumalla vuodenrinteellä, me päätimme, että tämä oli tässä. Päätettiin yhteistuumin, että loppureitti jää muille. Me painellaan ensimmäiselle terassille Aperol Spritseille. (Tai minä päädyn Aperol spritseille.)

Vaikka sanon, että kaupungissa kannatti käydä, se ei ollut mikään mieltäni räjäyttänyt kohde. Se ei tarkoita, että tämä lilliputtimaa olisi huono. Se tarkoittaa vain, että menetin sydämeni pahemmin Venetsialle ja Firenzelle. Kuitenkin San Marinossa on ihan huikeat maisemat.

Oletko sinä matkannut missään pikkuvaltiossa? Onko sinulla niistä joitain suosikkeja? Entä Italian kohteista? Oletko jo rohkaistunut matkustamaan pidemmälle, vai odotteletko vielä parempia aikoja, tai kenties jo jokin matka varattuna? Mielelläni kuulisin lukijoiden ajatuksia myös.

Seuraavalla kerralla tuskin tulee Italiafiilistelyjä, vaan ehkä Viron puolelle mennään. Sunnuntai 3.10 on varmasti liian tiukka tahti seuraavalle julkaisulle (ajattelin tätä ennen kuin tuli viivästys tälle). Minulla on taas viikonloppuisin menoa, eli järkevää olisi lupailla juttua vasta sunnuntaille 17.10, varsinkin kun minulla on viime aikoina ollut vaikeuksia pitää kahden viikon lupauksiani. Tätä aloitin hyvissä ajoin, mutta olen näemmä todella hidas kirjoittaja. Tällä erää teksti oli valmis lupaamani sunnuntai-iltana noin kello kymmenen, mutta valokuvien valitseminen, San Marinon kuvien käsittely, sommittelu ja kaikki muu muotoilu oli tekemättä. Olen näin korona-aikaan lisääntyneen vapaa-ajan korvannut isommalla määrällä töitä. Olin myös pitkästä aikaa uudessa kohteessa. Mutta se siitä purnaamisesta ja selittelyistä. Seuraavaan kertaan! Heippatirallaa!