Uutisia kesälle 2025

Klassikkoaloitus: viime kerrasta on vähän aikaa. Kokemani takapakki maata pitkin matkailusuunnitelmissa lamautti minut. Noin 1,5 vuotta sitten kirjoitin julkaisemattoman blogitekstin, mihin olin viemässä tätä blogia, mutta minulle selvisi, että olin ymmärtänyt erään termin väärin. Vaikka kirjoitin sen intensiivisesti vuorokaudessa, seuraavan vuorokauden uusi tieto lamautti uudelleen, enkä saanut muokattua tekstiä. Se vaan jäi.

Blogissani on tällä hetkellä menossa välivaihe, ennen kuin se palautuu enemmän vanhoille urille. Tämä on valjastettu 2025 kesäksi ”Maagista kesäkisaa” varten. Kirjailija Vehka Kurjenmiekka järjestää puolesta välistä toukokuuta elokuun puoleen väliin asti Maagisen kesäkisan, missä on 400 helppoa, 80 vaikeaa sekä vaihtuvia lukutehtäviä. Joukkueet voivat olla joko kahden hengen- tai neljän hengen joukkueita. Kaikkia tehtäviä ei ole tarkoitus suorittaa.

Ruukkukasvit siluettina ikkunaa vasten, josta tulee samea valo.

Olen mukana ”Parivaljakko -niminen tiimi” -tiimissä ja toinen tiimiläinen on ystäväni Virpi. Hänellä on oikeus kirjoittaa kesän aikana blogiini. Teemme koosteita, joista osan kirjoittaa Virpi ja osan minä (Pia). Todennäköisesti kirjoitamme koosteeseen kummatkin omat osuudet. Yritämme kirjoittaa viikoittain koosteet. Ensimmäisen viikon kooste ei toteutunut, koska minulla on ollut niin kova kiire elämäni kanssa, johon muun muassa liittyy yhdeksäs ryhmävalokuvanäyttely. Sitä varten pitää tehdä miljoona eri juttua. Toisen viikon yhteiskooste on tulossa ihan lähiaikoina.

Eli lyhyesti. Touko-elokuun aikana postaukset ovat lähinnä Maagisesta kesäkisasta. Virpi kirjoittaa osan julkaisuista myös. Sen jälkeen palaillaan uudella twistillä vanhojen juttujen ääreen. Maagisen kesäkisan jutut tulevat olemaan omalla hastagillaan ja kerään ne nippuun samalla tavalla omalle sivulle kuin Itä-Euroopan bussimatkani.

Virpi on minun kokemukseni mukaan hauska, nauravainen, iloinen, heittäytyjä ja todella, todella fiksu. Tässä lyhyt esittely omin sanoin Virpiltä:
”Minä olen mukavasti keski-ikäinen IT-ammattilainen, introvertti, kirjoittaja ja himolukija, jota kiinnostaa uusien asioiden tekeminen ja oppiminen.”

Mutta toivottavasti viihdytte myös tämän uuden vaiheen parissa.

Kesäinen auringonlasku. Kolme ihmistä on järven rannalla tummana siluettina

Terkuin
Pia

2 kommenttia artikkeliin ”Uutisia kesälle 2025

  1. Tuntematon's avatar Nimetön

    Onpa kiva kuulla! Luulin jo että ihan jäissä syystä x. Toki tuo korotsu ainakin omaa matkakärpästä kuritti, myös viivästytti ja tuo kuukauden sairaalassa, josta toipuminen on hidasta. Mutta sain jo kutsun lempipaikalle(Suomessa) Sinne siis, mutta ehkä kesäkuun lopulla.

    Olen tässä muuttopuuhissa ja sekin viivästyttää haaveita, se Perthin puoleinen kiehtoo.

    Mukava tuo kirjahaastekin, olenhan lukutoukka ja kirjojen suurkuluttaja. Nytkin on talletettu uusia kirjoja, mutta nuo tehtävät kiinnostaisi. Toivotan Onnea ja Iloa Parivaljakolle!

    Sairaalassa ollessani, oli tietokoneeni poistanut välilehdeltä tallennettuja sivustoja, ja nyt se tuppaa tunkea mitä vain. Pistän siis uudelleen blogisi on helpompaa vastailla tiettarilla, nyt sentään sain tiedon puhelimeeni.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos toivotuksista 🙂

      On ollut jäissä ja en tiedä, päädytäänkö koskaan siihen samaan, mitä joskus ajattelin, suunnittelin ja tein. Ei varmaankaan.

      Toipumisia ja muuttointoa sekä jaksamista sinulle 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus