Venetsia puraisi

Muistan kuinka suunnitellessani matkaa Pohjois-Italiaan ajattelin, että sama kai se on käydä Venetsiassa ja vähän niin kuin kuitata, että sekin on nähty. Minulla ei siis ollut kovinkaan hyvä vaikutelma kaupungista. Kun suunnittelin päivämatkaa sinne, aloin jo innostua. Kartta oli ihan maaginen ja katselin sitä jonkinlaisen hypnoosin vallassa tunteja.

Tämä kuva on otettu noin puoli vuotta sitten Sinebrycoffin museon Giovanni Battista Tiepolon näyttelyssä olleesta Venetsian kartasta.

Varauduin henkisesti valmiiksi siihen, että tulen eksymään kunnolla ja mietin erilaisia tapoja selviytyä siitä. Löysin jutun, missä kerrottiin kylteistä talojen seinillä, minkä perusteella navigoida. Luin silloin myös juttuja, kuinka kaupunki haisee ja siellä on paljon hyttysiä. Siellä oli kuulemma ahdistavan paljon turisteja, mutta joskus on mahdollista löytää jokin hiljaisempi sivukatu. Haaveilin näiden sivukatujen löytämisestä ja tuijotellessani hypnoosin vallassa karttaa, kehittelin erilaisia reittejä löytääkseni niitä, sekä etsin tietoa mielenkiintoisista paikoista. Olin tavattoman yllättynyt kuinka lyhyen kävelyn päässä nämä hiljaisemmat kadut olivat. Venetsia varasti lyhyellä visiitillä palan sydämestäni.

En voi kieltää, etteikö Riva degli Schiavon -niminen rantakatu, Pyhän Marcuksen tori ja sen lähellä olevat tiet olleet liian turistitäytteisiä. Jos vain niiden varaan jättää mielikuvan Venetsiasta, siitä ei välttämättä pidä niin paljon. Minulla oli suuruudenhullu suunnitelma kävellä puoli kaupunkia sen päivän aikana, mutta ei siinä oikein ehtinyt. Ihmeteltiin hetken päärantakadun, eli Riva degli Schiavonin sekä Pyhän Marcuksen torin ihmisvilinää, käytiin syömässä ihan suht edullisesti paikassa, joka ei heti erottunut ravintolaksi. Hyvänä turistina käytiin gondoliajelulla, ja kun sen maksoi neljään pekkaan, ei maksu tuntunut ihan ryöstöhinnalta. Pidän erilaisista jokiristeilyistä ja tämäkin oli kiva. Saa keskittyä vain maisemien ihmettelyyn.

Näiltä ei kovin montaa tuntia jäänyt puolikkaan kaupungin koluamiseen. Muistan, että en ollut ihan sata prosenttisen varma, mihin jäätiin, joten olin jo luovuttamassa ja kaivamassa kännykästä googlemapsia, kunnes löysin talojen seinillä kyltit Rialton sillalle. Vaikka se ei ollutkaan varsinaisesti ehdottomasti nähtävä-listalla, ajattelin, että siellä ollessa tietäisi, missä kohtaa kaupunkia on ja olisi todennäköisempää löytää Etanaportaille (Palazzo Contarini del Bovolo). Toivon mukaan ei tarvisi edes karttaa, kun kyltit kertoisivat reitin. Etanaportaat kiinnostivat eniten siksi, että ne vaikuttivat kauniilta, sieltä näkisi kaupungin yli ja kuulemani mukaan ne eivät olleet niin turistien suosiossa.

Venetsian seinillä on opastekylttej erilaisille maamerkeille.

Rialton silta löytyi ongelmitta. Oli hyväkin, että käytiin siellä, niin kaupunkiin vähemmän perehtyneet seuralaiset saivat myös tutumpaa nähtävyyttä. Luulin, että Rialton sillalta olisi ollut vähän työlästä löytää portaille, mutta mielestäni melkein suoraan sillalta kyltit kertoivat reitin. Jo tämä reitti oli vähäturistinen reitti, vaikka kyltit alkoivat suoraan nähtävyydeltä. Maksu sisään oli muistaakseni 8 euroa. Portaille kapuamisen jälkeen oli vain enää vähän aikaa, ennen kuin piti palata hotelille, jos mieli saman vuorokauden aikana päästä sinne.

Ennen lähtöä kävimme ostamassa hieman syötävää ja juotavaa. Jostain syystä koen, että jos joudun turvautumaan googlemapsiin, joka kertoo minne pitää mennä ja missä kohtaa sinä olet, olen pettänyt sisäisen suunnistajani. Siksi pidän perinteisistä vanhanliiton paperikartoista. Nykyään niitä on vain vaikea löytää. Kuitenkin sellaisen olin hommannut matkailumessuilta ja syödessäni tuijotin karttaa. Näytin, reitin, mistä jatkaa matkaa. Jostain oudosta syystä äitini kommentoi, ettei sieltä pääse, meidän pitää kääntyä takaisin ja kiertää vanhaa reittiä. Ymmärsin, että kartassa oli jonkinlainen mahdollisuus, että reitti ei toimisi. Mutta kysyin itsevarmasti, että hei koska olen tällä koko Italian matkallamme eksynyt? Pelkäsin tietenkin hieman, että ne olisivat ne kuuluisat viimeiset sanat ennen nöyrtymistä, mutta olin päättänyt, että otan sen huumorilla tällaisessa tilanteessa. Kyseisen reitin esteenä oli kauppa, jossa oli 2 ovea. Hieman tietenkin hävetti porhaltaa kaupan läpi ostamatta mitään, mutta ei tarvinnut kääntyä takaisinpäin.

Etanaportaat oli yllättävän mukavaksi tehty kävelylle, eli nousu ja etenemä olivat balanssissa.

Matka ei ollut mikään järisyttävä sukellus Venetsialaiseen sieluun, mutta jätti kytemään paljon, että siellä haluaisi viettää pidemmän ajan, edes pari yötä. Olen jopa villeimmissä unissa miettinyt kuukauden tai parin viettämistä kaupungissa. Sen verran suuren palan kaupunki sydämestäni puraisi. Seuraavalle kerralle jäi kuitenkin esimerkiksi juutalaisten kaupunginosa, Fondamenta Zattere Ai Gesuati joka olisi inhimillisempi versio Riva degli Schiavonin rantakadusta, yhdessä tai useammassa mielenkiintoisessa museossa sekä useammassa saaressa käynti, sekä puistojen metsästäminen ja ne tuhannet ja tuhannet kadunpätkät, mitkä ensimmäiseltä reissulta jäivät käymättä.

Venetsian Chioggia jonkinlaisen lautan tai vastaavan veneen kyydistä kuvattuna auringonlaskun jälkeen.

Oletko sinä koskaan löytänyt ensimielikuvaasi vastaan jonkun mielettömän siistin paikan? Mikä siitä teki niin hienon? Entä toisinpäin? Itse en ole vielä ole ollut tavattoman pettynyt mihinkään. Toivottavasti sellaista tunnetta ei tulisikaan. Sain itse asiassa tänä viikonloppuna luettua Ulli Lustin Tämä on loppuelämäsi viimeinen päivä –sarjakuvakirjan, joka kertoi hänen Italian matkastaan. Onneksi Italia on muuttunut n. 40 vuodessa, sillä jos sellaiseen maahan olisin itse joutunut, olisin vihannut sitä. Tosin kirjan päähenkilöllä ei ollut juurikaan rahaa, niin hänen piti turvautua ihmisiin, jotka olivat mitä olivat.

Ensi viikonlopun pidän taas paussia ja seuraavan kerran olisi tarkoitus julkaista sunnuntaina 6.6. Vielä en ole ihan varma, onko tulossa esim Budapest, Amsterdam vai jonkin muu.

2 kommenttia artikkeliin ”Venetsia puraisi

  1. Ihania kuvia! ❤ Venetsian tunnelma tulee hyvin esiin. Itse olen päässyt käymään kerran Venetsiassa päiväretkellä, ja se jäi kyllä lähtemättömästi mieleen. Ja sama kokemus on myös minulla siltä reissulta, että ne hiljaisemmat kadut olivat yllättävän lähellä. Tarvitsi vain hieman poiketa sivuun turistikaduilta ja toreilta. Kaverin kanssa meinattiin eksyä kyllä ihan huolella, mutta toisaalta oli elämys seikkailla niin viehättävillä vanhoilla ja kapeilla kaduilla, että siellä mahtui hädin tuskin liikkumaan. Siihen aikaan ei ollut vielä älypuhelimia, joten paperikartan kanssa eksyiltiin. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Anteeksi, että vastaaminen kesti. Mä jo aloin elää siinä ajatuksessa, että kommentteja ei tule. Kiitos kehuista 🙂
      Ihana kuulla, että löysit jotain tuttua siitä fiiliksestä, mikä yritin kaupungista välittää 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s