Tämä on Parivaljakko- nimisen tiimin – tiimin seitsemäs kisakooste. Helteinen Rovaniemi kutsui minut kylään. Olin suunnitellut suorittavani siellä vieläkin enemmän tehtäviä, vaikka päivät olivat jo nytkin melkoisia maagisia suorituksia ja työpajoja.
Taas tuttuun tapaan lopussa listaus tehdyistä tehtävistä. Helpoista tehtävistä suoritettu 47 ja vaikeista 1.
Matkustin Rovaniemelle pitkäksi viikonlopuksi. Junassa oli rapea olo: matka-aikaa yli 8 tuntia suuntaansa (ainakin vaihdon kanssa) ja ilmanvaihto ei toiminut. Samalla tuli hävittyä laivanupotuspeli.

Majoituspaikassa virtasi vieressä Kemijoki. Oli virkistävää käydä joessa uimassa, missä vesi oli viileää. Yöaikaan en uskaltanut mennä, vaikka Rovaniemellä on vielä tässä vaiheessa läpi yön valoisaa, vaikka aurinko laskeekin horisontin taakse noin tunniksi. Kyseessä oli kuitenkin joki ja en tunne sen virtauksia. Harvoin, jos ollenkaan olen Suomessa törmännyt niin leveisiin jokiin kuin Rovaniemellä.

Tällä kertaa olin Rovaniemellä vain kyläilemässä ja kävin Joulupukin pajakylässä lähettämässä kortin, toisen IG:n haasteen takia. Käyn nykyään kaupungissa vuosittain. Olen aiemmin käynyt pari kertaa kiertelemässä kaupunkia. Siellä on museoita, luontopolkuja, kahviloita ja paljon sellaista, mistä en vielä tiedä. Suosikkini oli Koruna taidemuseo pari vuotta sitten.
Koin siellä vaikuttavimman multimediataideteoksen ikinä! Minua harmittaa, että en tiedä, minne mennä kokemaan se uudelleen. Tämä on syy, miksi museoissa on hyvä käydä yksin. Voit viettää siellä vaikka koko päivän, tai pyörähtää nopean 30 minuuttisen aikana. Tietenkään en ottanut ylös taiteilijan tai teoksen nimeä.
Olisin halunnut viettää sen teoksen ääressä suurin piirtein päivän, mutta muut alkoivat kyllästyä. Siinä vuorotteli luminen metsä ja urbaani öinen tie, valoineen. Luminen metsä jatkui loputtomasti ja se oli muokattu niin, että se metsä oli sekä taivas, että maa. Taustalla soi hypnoottinen matala tasainen laulu ja kun öinen tie-osuus tuli, laulu loppui ja siihen tuli kohinaa. Se jatkui ja jatkui pienillä variaatioilla ja… oli kerrassaan upea! Jos minulla olisi rahaa loputtomasti, niin se olisi ehkä taideteos, minkä haluaisin ostaa. Ihan vain siksi, että voisin itse ryhtyä katsomaan ja kuuntelemaan sitä aina, kun mieli tekee.

Mutta siis, Rovaniemi on kiva kaupunki sesongin ulkopuolella. Joitain turisteja siellä silloinkin on, mutta huomattavasti vähemmän. Riippuu kauan siellä viettää aikaa yhdellä kerralla, mutta nähtävää on. Olen menossa varmasti myöhemmin uudelleen, vaikka en tiedä, onko tarjota enää mitään uutta.
Vaikeat tehtävät, suoritettu sitten viime postauksen:
79. Tanssi aamuyöllä valssia jossakin juhlissa. – 18.7. Oli 2x 40v ja tupaantuliaiset -juhlat
Helpot tehtävät, suoritettu sitten viime postauksen:
44. Kätke kirjaston kirjan väliin viesti. – Pia kätki postit-lapun Pihlajalinnaan ja palautti kirjan kirjastoon 23.7.

83. Jää kun pitäisi lähteä. – Pia oli kaverin kanssa kahvilassa 22.7. ihan liian myöhään, vaikka ei ollut enää paljoa sanottavaa ja väsytti.
93. Tee cocktail tai mocktail. – Pia teki 18.7. rommicocktaileja

107. Lakkaa kynnet. – 18.7. on lakattu toisen käden kynnet
126. Heitä koiralle pallo/koiranlelu. – 29.6. Pia heitti (löytyi vihdoin kohta!)
132. Käy aamu-uinnilla. – Pia kävi 18.7. vähän ennen klo 11.
136. Hypi trampoliinilla, jota et itse omista. – Virpi 16.7 Ojahaan leikkipaikalla Myyrmäessä Vantaassa (ei kovin korkealle, mutta hame korvissa!) Vaikka Pia ei paikalla ollut, on helppo kuvitella se silmissä 😀

138. Opettele tunnistamaan uusi lintu äänen perusteella. – Virpi 8.7. Viikin arboretumissa oli korppi. Nyt tunnen sen äänen perusteella.

147. Katso autiota hiekkarantaa. – 18.7. Pia katsoi hyvin pientä autiota hiekkarantaa. Sen pituus taisi olla 3m. Myöskään ei hiekkaisella rannalla ei ollut ketään.
173. Ota valokuva vedenhengestä. – Pia otti 18.7. valonleikistä joen pinnan alla. Se näytti kuin olisi ollut tulessa.

177. Pidä maljapuhe juhlissa. – 19.7. Pia piti hyvin lyhyen puheen 2x40v + tuparit -juhlissa.
178. Etsi metsäkurjenpolvi. – Virpi OLETTAA löytäneensä 9.7. Oli kyllä niityllä, mutta kukka saattaa kasvaa sellaisissakin paikoissa.

180. Korjaa jokin sellainen asia, jonka tekemättä jättäminen on jäänyt harmittamaan. – Pia kehui juuri katsottua kotia jälkikäteen 22.7.
193. Vietä someton päivä. – Pia ja Virpi pitivät kummatkin somettomia päiviä 17.-20.7. välisenä aikana. Pisteet tietenkin lasketaan vain kerran.
212. Tanssi letkajenkkaa. – 19.7. Aamuyöllä Pia tanssi. Ei puhtailla tyylipisteillä kuitenkaan.
234. Ota kuva jostakin, mikä tekee sinut iloiseksi. – Pia otti 19.7. kuvan veljestä, hänen vaimostaan ja äidistä. (Ei kysynyt lupaa kuvan julkaisemiseen.)
239. Vie helteellä vesikippo luonnoneläimille. – 17.7. Virpi vei kotitalonsa pihalle kuusen alle – onkohan talossa muitakin kesäkisaajia, kun oli jo yksi?
246. Pelaa laivanupotusta jonkun kanssa junassa. – Pia hävisi 17.7. pelin junassa.
262. Tee dippivihanneksia. – 30.6. Pia teki. Tiedättehän, että ainoa oikea dippivihannes on porkkana, paprikoissa on liian voimakas maku ja kurkut ovat melko vetisiä. Sain vihiä, että kukkakaali voisi toimia kanssa. Aion testata sitä myöhemmin.

263. Dippaa varvas veteen. – Pia 18.7.
265. Lainaa kirja, joka on esillä kirjaston näyttelyssä. – Virpi lainasi 6.7.2025 Oodin näyttelystä David Hume: Murhanloukku

266. Anna jonkun lakata kyntesi. –18.7. toinen ihminen lakkasi toisen käden kynnet.
270. Syö apteekin salmiakkia. – 1.7. Virpi söi.
271. Opettele uusi vitsi. – Pia herjaisi itsekeksimän vitsin Tyranosaurus Rex- paitakeleistä (T-paita on Tyranosaurus Rex-paita)
272. Askartele jostain vanhasta jotakin uutta. – Pia ylijääneistä paspispahvista kortin 16.7.
273. Katsele auringonnousua. – 19.7. Rovaniemi, katsottu on.
274. Ota kuva jostakin, mitä/jota rakastat. – Virpi katsoi alkukesän valokuvia ja huomasi ottaneensa jo 7.6.
275. Juo teetä hienoista kupeista jossakin kummallisessa paikassa. – Pia 16.7. Pasilan juna-aseman laituri, olo juodessa oli vähintäänkin outo.

279. Seiso historian oikealla puolella. – Pia on näemmä ollut historian oikealla puolella koko ajan.
290. Kirjoita parillesi kirje. – Pia kirjoitti sellaisen 18.7. Ei ole vielä antanut sitä parilleen.
293. Opettele itsellesi uusi suomenkielinen sana. – Virpi ei muista ihan tarkkaan minä päivänä oppi kalannimen säkiä (se on monni)
295. Heitä nopilla viisi vitosta samaan aikaan. – 13.7. Pia heitti. Noppaonni ei ollut maaginen, vaan asiat laitettiin tilastollisesti myötämieliseksi. Heitin 14 noppaa samaan aikaan ja heittoja oli niin paljon, että ei pystynyt laskemaan. Hommaa nakersi se, että sain helpommin 5kpl nelosia ja ykkösiä.

310. Kuuntele jazzia kesäyössä. – Pia ei ole jazzin ystävä, mutta 18.7. kuuntelin.
321. Tee jotain, mihin suhtaudut ennakkoluuloisesti. – Pia teki Kung Pao tofua. Suhtaudun ennakkoluuloisesti resepteihin, mihin tarvitsee mitata ainekset ja ostaa uusia aineksia. Tässä oli ruokalusikallinen tai kaksi, tai teelusikallinen ainesosiin. 7.7.
331. Tee jotain pöljää, mitä tekee mieli tehdä. – 12.7. Pia osti jätti-ison suklaakakkupalasen. Oi, ettien että
333. Vastaa arvoitukseen. – Pia vastasi… väärin 22.7.
338. Ota kuva suosta. – Virpi 11.7. Slåttmossen, Jakomäki, Helsinki

348. Tarkista kuukausitilauksesi ja irtisano ne, joita et tarvitse. – Pia irtisanoi 11.7 Aple TV:n, kun Murderbot-sarjan viimeinen jakso julkaistiin
354. Seiso joessa. – 18.7. Pia seisoi Kemijoessa
356. Lue Jouka Lumisalon ihastumisoppi. – Virpi luki.
357. Ratkaise mysteeri. – Virpi ratkaisi 17.7. tylsän ja työaiheisen mysteerin: millä perusteella tilausvahvistukselle tulee käyttäjän nimi
360. Katso elokuva tietämättä siitä etukäteen yhtään mitään. – 30.6. Pia ja Elio -elokuva. Ihan ookoo. Olin positiivisesti yllättynyt, että se liittyi avaruuteen, mutta sitten pettynyt, kun se oli kuitenkin fantasiaa.

364. Tarkista kotisi ensiaputarvikkeet. – Pia on häpeissään, kun Virpillä on asiat hanskassa – 1.7: laastaria, ideaalisidettä, särkylääkettä, desinfiointiainetta, kuumemittari. Kaipaan kohtaa, jossa viedään vanhentuneet lääkkeet apteekkiin…
373. Lue paikallislehden kolumni. – Jos Hesaria voidaan pitää Helsingin paikallislehtenä, niin Virpi luki esim. 1.7. pääkirjoitussivun kolumnin.
390. Lue jokin Virginia Woolfin kirje. – Virpi 7.7.: kirje Violet Dickinsonille 27.2.1910 (Rakastan luisevaa vartaloasi ss. 12-13)
396. Pukeudu juhla-asuun arkipäivänä. – 11.7. Se oli perjantai ja Pia oli töissä, kangas oli hiostava.
397. Tee sankariteko. – Virpi hääti ampiaisia ystäviensä parvekkeelta.