Jännittäviä hetkiä Espoossa ja Helsingissä

Edessäsi on Parivaljakko- nimisen tiimin – tiimin kuudes kisakooste. Suoritin vaikean tehtävän ja matkustin Helsingissä ja Espoossa yli 8 pysähdyksen Jännittävä roadtrip-tehtävän teemalla. Retken sai tehdä julkisilla.

Taas tuttuun tapaan lopussa listaus tehdyistä tehtävistä. Helpoista tehtävistä suoritettu 23 ja vaikeista 3. (Tai niitä on suoritettu enemmän, mutta tässä listattu.)

Heti alkuun lähdin tekemään vaihtoa itselleni tuntemattomaan Leppävaaraan junasta bussiin. Oli tuulinen päivä ja bussiasemalla juoksentelin etsimässä oikeaa pysäkkiä. Lopulta en ehtinyt bussiin vaan piti etsiä vaihtoehtoinen reitti.

Kuvassa seinällinen c-kasettikoteloita
Kamun sisäänkäynnistä toinen seinä

Pääsin lopulta Weegee-taloon, missä oli sekä Espoon kaupunginmuseo, että Emma. Sieltä pääsi myös käymään Futuro-talolla.

Espoon kaupunginmuseosta en tiennyt etukäteen mitään, joten se tuli museo-listalle kivana bonarina. Kyseessä oli Kamu Weegee -museo. Tällä hetkellä siellä on Meteliä & meininkiä – rokkia ja nuoruutta Espoossa näyttely. Näyttely meni mielestäni hyvin ”jännittävä” -teeman alle. Siellä oli levyjä, kasetteja, julisteita, esiintymisasuja, videota ja flipperi, jota sai pelata.

Metsänhenki tai vastaava veistos

Emma oli myös uusi tuttavuus, siellä oli mielenkiintoisia veistoksia, tauluja ja keramiikkaa. Taideteokset olivat kiinnostavia ja olin ihan myyty. En ymmärrä, miksen ollut käynyt siellä aiemmin. Se on ollut tbv -listallani pitkään. Futuro-talo jos mikä oli jännittävä, kun sieltä piti laskeutua alas. Portaissa ei ollut kaiteita. Itse rakennus oli nopeasti läpikatsottu.

Etualalla Emman veistöksia siluettina, taustalla Futuro-talon ufomainen muoto
Ulkona on Futuro-talo

Museoiden jälkeen kävin Tapiolan kirjastolla ja suuntasin siellä jännityshyllylle. Kirjaston ympäristö oli remontin alla, mutta olihan rakennus näyttävä. Kirjoja ei lähtenyt matkaan mukaan, koska en niin paljon uskalla lukea jännitys-kirjallisuutta ja minulla on kesken useampi kirja.

Matkustin ensimmäistä kertaa metron ”uudella” länsiradalla Lauttasaareen. Se oli ihan taktinen pysähdys, jotta sain lisäkirjaston listaani. Siellä uskaltauduin suoraan kauhuhyllylle. (Tai se oli ensimmäinen, minkä huomasin.) Olin yllättynyt, kuinka suuri kirjasto on kyseessä.

Yläosassa lukee Kauhu, alapuolella on 2 kirjaa.
Todiste, uskalsin käydä kauhuhyllyllä, minkä olen aiemmin aina juossut ohitse mahdollisimman nopeasti.

Lauttasaaren kirjaston jälkeen olinkin todella nälkäinen. Kohteeni oli Kaapelitehtaalla, joten menin tuttuun ravintolaan syömään kymmenen euron keittolounaan. Kasviskeitto oli tälläkin kertaa maukasta. Kyseessä oli Hima & Sali. Koska kyseessä oli varsin tuttu ravintola, se yksistään ei menisi jännittävän -teeman alle, mutta luin samalla erään kirjasomettajan kesäkirjehaasteen tiimoilta aamulla postiluukusta tulleen kirjeen demoniselta Pate Beezlebubilta. Kirje oli hurmaava.

Ravintolan lasissa oleva robottiteippaus
Hima & Salin lasitusta
Etualalla keittolautanen, keskiosassa vesilasi, taustalla näkyy ravintolan siluetti ja isot ikkunat
Jännittävä kirje ja Hima & Sali

Ruoan jälkeen päätin lonkalta kävästä katsomaan Kaapelitehtaan sisäpihalta löytyvän Galleria Westin näyttelyn. Se on B-rapun toisessa kerroksessa. Vähän vaikea löytää. Siellä oli menehtyneen Auli Kaartisen muistonäyttely. Kuvat olivat vaikuttavia ja jännittäviä. Niissä leikittiin mielestäni kuoleman tematiikalla.

Kaapelitehtaan julkisivu, johon tulee voimakkaita varjoja. B-rapun ympäristö on valkoinen ja siinä on iso punainen B-kirjain
Tuosta pääsee Galleria Westiin. (2krs)
Kuvassa on kuva, jonka alla lukee "Rakkaan Aulin muistolle".
Auli Kaartisen muistonäyttely Galleria Westissä

Kaapelitehtaalla on myös muita museoita, mutta menin tällä kertaa vain Suomen valokuvataiteen museoon. Siellä on juuri meneillään Heroes & Cowboy girls sekä Activestills – dokumentoimassa elämää, kulemaa ja vastarintaa Plestiinassa -näyttelyt. Kuvat olivat vaikuttavia monella tavalla. Annan vahvan suosituksen tälle museokäynnille.

Kuva kuvasta, mikä on otettu härkätaisteluista, missä puolet ihmisestä on jäänyt härän alle ja jalat kuin työntyvät ulos kuvasta.
Valokuvataiteen museossa on cowboy/girl-aiheinen näyttely.
Kuvassa kuvia Palestiinasta.
Activestills -näyttely Palestiinasta.

Kun lähdin pois museosta, Museon pihalla oli käynnissä jonkinlainen skeittitapahtuma, missä oli paljon yleisöä, juontaja ja kuvaajia. Se jos mikä oli jännittävää, kun näytti siltä, että se oli paikoitellen vain tapaturmien välttelyä, kun ihmiset skeittasivat lyhyillä väleillä rampille (tms) ja osa ei onnistunut, skeitit jäivät muiden tielle jne.

Suuntasin Ham-museoon, missä oli osittain Helsinki Biennaalinäyttelyn teoksia ja useita muita kokonaisuuksia. En ole hetkeen käynyt museossa ja oli mukava käydä pitkästä aikaa. Aloin kuitenkin olla todella poikki jo siinä vaiheessa. Päätin etsiä jäätelökahvilaa, jossa lepuutella jalkoja ja mieltä ennen viimeistä paikkaa.

Kuvassa taulu, missä on loputtoman paljon kultaisia mehiläisiä, jotka melkein peittävät pelottavan näköisen hahmon, jolla on punainen pää ja valkoiset hampaat.
Ham -museosta.

En mennyt koko Kampin läpi, vaan osittain. Sillä reitillä en löytänyt tarpeeksi rentouttavaa paikkaa jäätelölle. Laitoin toivoni Kiasman kahvilaan. Ei ollut sielläkään. Olin melkein menossa suoraan kotiin, mutta koska Kiasmassa oli ilmainen päivä, päätin käydä kerroksen tai toisenkin lävitse, kun rakennuksessa olin. Siellä oli esimerkiksi Dafna Maimonin Oireita -näyttely.

Kuvassa seinä, jossa on paljon erilaisia piiroksia, luonnoksia ja maalauksia.
Oireita näyttelystä pieni kohta.

Sieltä minulla olikin kiire kahvilaan, josta olin aiemmin ostanut jäätelöä, koska se oli menossa kiinni. Kun pääsin perille, kerrottiin että olivat juuri silloin sulattamassa jäätelöallasta, eikä jäätelöä ollut saatavilla. Hitsit, nyt kun kirjoitan tätä, alan haluta jäätelöä. Eikä minulla tietenkään ole pakkasessa sitä.

Virpin lyhyet kisaterveiset
Tarkistin ensiaputarvikkeet. Löytyi: laastaria, ideaalisidettä, särkylääkettä, desinfiointiainetta, kuumemittari. Kaipaan kohtaa, jossa viedään vanhentuneet lääkkeet apteekkiin…

Tähän mennessä olen kirjoittanut haikun ja tankan, mutta sonettia olen vasta hahmotellut.

Promaanissa, käsikirjoituksessa, jota työstän kesäkisan piikkiin, on nyt yli 33000 sanaa. Se ei tosin ole raakaversio

Vaikeat tehtävät, suoritettu sitten viime postauksen:

7. Vieraile 15 eri kirjastossa. – Virpi on käynyt 1.7. ja viimeisin oli Pohjois-Haagan kirjasto

55. Tee roadtrip, jonka varrella pysähdyt vähintään kahdeksassa jännässä paikassa päivän aikana. (Saa tehdä myös julkisilla.) – Pia 4.7.

74. Lähetä käsikirjoitus kustantamoon. – Virpi lähetti: Vantaan Kirjoittajien antologian koekappale lähetettiin BoD:iin 22.6. (Pia näki testiversion siitä 16.7)

Helpot tehtävät, suoritettu sitten viime postauksen:

10. Pakkaa eväät ja käy ulkona syömässä joku arkipäivän aterioista. – Pia söi 8.7. työlounaan.

Kuvassa lounaslautanen ulkoilmassa

15. Syö itsellesi uusi hedelmä. – Pia söi ekaa kertaa aitoa passionia 11.7.

Kuvassa passionhedelmä, jonka sisus näyttää väähän keltaiselta sammakonkudulta
Näytti kyllä etovalta sammakonkudulta, mutta maku oli miellyttävän kirpeä.

45. Lue yli 30 vuotta vanha Aku Ankka. – Virpi: Aku Ankka 52/1980, 31.12.1980 (luettu 7.7.2025)

48. Voita pelkosi. – Pia 2.7. istuskeli muina naisina useasti, vaikka alle 30cm etäisyydellä pörräsi kimalaisia ja mehiläisiä.

50. Leikkaa sivusiili (tai siili). – Virpi leikkasi kesäkuun alussa ISÄLLEEN siilin millin koneella.

65. Laita uutta kasvisruokaa. – Pia teki Kung Pao Tofua 7.7. Sain ekaa kertaa tehtyä hyvää tofua.

Kuvassa paljon erilaisia kasviksia ja tofua.

68. Vieraile arboretumissa. – Virpi 8.7. Viikin arboretumissa

86. Käy yksin elokuvissa. – Pia 30.6. kävi yksin katsomassa Elio-elokuvan.

Kuva hämärästä elokuvasalista. Etualalla punaiset tuolit, taka-alalla valkokangas

112. Kirjoita pantoum. – Virpi 30.6.

113. Väritä värityskuva. – Pia 13.7.

150. Pelaa flipperillä. – Pia 5.7. Espoon kaupungin museo

Flipperi
Luulen, että Flipperiin voisi koukuttua.

151. Katso videoessee. – Pia katsoi Vihastumisen koukuttavuudesta 15.7.

199. Lainaa kirjastosta jotain muuta kuin kirja. – Virpi 4.7.2025 CD-levy

206. Kuuntele albumi, joka on julkaistu vuonna 1978. – Virpi 4.7.2025 Kate Bush: Lionheart

211. Kokeile roolipelaamista. – 13.7. Pia ja Virpi kumpikin kokeili

Kuvassa pöytä, jonka äärellä on neljä ihmistä. Pöydällä on peliin liittyviä papereita, syötävää ja 2 kynttilää
Pelipöytä

213. Kehu kuvittajaa. – Pia kehui 1.7. IG:ssä.

214. Tue pienyrittäjää. – Virpi laittoi kirjoituskurssin maksuun 30.6. (Kyseessä on sivutoiminen kevytyrittäjä)

215. Kuuntele kuunnelma. – Pia 4.7. kuunteli 1984 loppuun. Joko kuunnelmat eivät ole mua varten, tai sitten siinä oli vikaa… kamalaa läähätystä, nikottelua, huohotusta, epätoivoisia ääniä. Se saattoi vaikuttaa kirjakokemukseenkin.

232. Pidä itsestäsi huolta. – Pia 12.7. kävi vesijuoksemassa uimahallissa.

233. Kehu tuntematonta. – Pia kehui hotellinsiivoojaa viestillä 3.7.

242. Tee oma versiosi jostain tutusta taideteoksesta. Tyyli on vapaa! – Pia teki Helene Schjerfbeckin omakuvan 6.7.

251. Tee omakuva. – Pia teki omakuvasta Helene Schjerfbeckin omakuvan 6.7.

253. Kävele päivän aikana 14 000 askelta. – Virpillä ei ole mitään, millä voisi mitata tarkkaan, mutta kun mittaili matkoja kartalta  ja mietti, mistä on kävellyt, niin Pride-päivänä 28.6. todennäköisesti tuli täyteen. Askeleen pituus 0,45 m.

Jätä kommentti