Sarvikallio

Sarvikallio on Tuusulanjärven länsirannalla sijaitseva kallio, joka nousee 25 metrin korkeuteen järven pinnasta. Kallio oli Tuusulanjärven taiteilijayhteisön suosiossa, ja Eero Järnefelt kutsui sitä pikku-Koliksi. Eikä ihme! Onhan kalliolta komeat näköalat järvelle ja esimerkiksi Halosenniemeen (josta näkyy aavistus kuvassa) ja aina Järvenpäähän asti. Kallionlaen nuotiopaikat olivat elokuisena arkipäivänäkin ahkerassa käytössä. Sarvikallion virkistysalue on laajempi kuin vain …

Jatka artikkeliin Sarvikallio

Mämmimatkalla menneeseen ja tulevaan (ja vähän muuallekin)

Wikipedia kertoo, että ensimmäinen kirjallinen maininta mämmistä on vuodelta 1700. Ehkä mämmin valmistus Suomessa on alkanut jo 1000-luvulla, kun leivinuunit tulivat Suomeen Ruotsista (nyt tulee mielikuva uunilla matkustavasta Ivanista, mutta ei tähän kohtaan). Ehkä mämmi onkin tullut Persiasta. Joka tapauksessa mämmi on osa suomalaista perinnettä, kuten saunakin, joten mikä olisi sen suomalaisempaa kuin lusikoida mämmiä …

Jatka artikkeliin Mämmimatkalla menneeseen ja tulevaan (ja vähän muuallekin)

Kirjanmerkki

Näin askartelet helposti kivan kirjanmerkin kuvasta tai tarrasta ja kirjekuorenkulmasta! Kirjekuoren kulmasta leikataan kolmio, jonka kateetit ovat noin 7-8 cm (Virpillä on matemaatikkomenneisyys). Kolmion toiselle puolelle liimataan kiva kuva. Kirjan sivu pujotetaan kulmaan, kuten kuvan oikeassa yläreunassa on tehty. Kas siinä on kirjanmerkki! Opin tämän ohjeen Hesarin lastensivuilta koronakeväänä, ja se tuntui silloin kovin merkitykselliseltä. …

Jatka artikkeliin Kirjanmerkki

Vuohia vai möhkäleitä

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ainakin sateinen ja pilvinen elokuun 29. päivän ilta. Haltialan tilalla Helsingissä ripsi aivan vähän vettä. Virpi tiesi, että tilalla on vuohia, ja yksi kesäkisan tehtävistä oli vuohen kuvaaminen. Niinpä Virpi ja hänen uskollinen ystävänsä Teinipuhelin (nimi siksi, että puhelin täyttää kohta 14 vuotta) väistelivät lätäköitä tilan pihalla. Ensimmäisessä ulkokarsinassa …

Jatka artikkeliin Vuohia vai möhkäleitä

Virpiltä vielä kolme runoa

Eräs maagisen kesäkisan tehtävistä oli kirjoittaa ja julkaista 25 runoa. Olen julkaissut runoja täällä Pian blogissa sekä Vantaan kirjoittajien avoimessa facebook-ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/205950539455749), Tässä vihdoinkin kolme viimeistä! Näitä runoja (kuten muitakaan kesän aikana julkaistuja) ei ole sitten hirveästi editoitu ja hiottu. Voisivat olla parempiakin. Tai sitten eivät. Mutta nyt runoihin (eka runo on lihavoitu, toinen normaalitekstiä …

Jatka artikkeliin Virpiltä vielä kolme runoa

Taas Virpin runoja (5 kpl, ehkä luontoaiheisia)

Ei ne olleet huvipuiston valoja,miksi olisivat olleet,täällä,ne olivat kehätien valopylväitä.Ei mikään huvipuistoolisi niin halju.Ei mikään vuoristorataolisi niin tasainen.Ei millään törmäysautoradallaajeltaisi niin kauniisti,pysyttäisi kiltisti kaistalla. Piti ihan pysähtyäsuojatien reunaankun tietä pitkin lensinuori lokkiväärää kaistaahälytysäänet päällä. Nykäisin naateista,ja kasvimaasta nousirakastuneet porkkanat,toisiinsa kietoutuneet.Tiukasti. Mitä pitäisi tehdä? Kaivoin sormella multaa,istutin juurekset takaisin,kastelin kannusta lempeästi.Jotta rakkaus kukoistaisi. Kun sain perhosen …

Jatka artikkeliin Taas Virpin runoja (5 kpl, ehkä luontoaiheisia)

Patsaskiertoajelu

"Erään helsinkiläisen sisäpihan seinällä roikkuu kummallinen käkikello. Sen kellotaulussa ei ole numeroita eikä viisareita, joten aikaa se ei näytä. Mutta joinakin öinä kello kuitenkin alkaa käydä ja sen käet ryhtyvät kukkumaan. Silloin on koittanut patsaiden tunti." Olen vuodesta 2020 alkaen kirjoittanut patsaista. Koska Maaginen kesäkisa tarjoaa kahdeksan kohteen road tripin, päätin käyttää sen helsinkiläisiin patsaisiin …

Jatka artikkeliin Patsaskiertoajelu