Maagista kesäkisaa hermoromahduksilla

Edessäsi on Parivaljakko- nimisen tiimin – tiimin toinen kisakooste. Elämä on pitänyt tiimiläiset kiireisenä. Taas tuttuun tapaan joitain pidempiä koosteita, maistiaisia tehdyistä tehtävistä ja maistiaisia vaikeiden tehtävien edistymisestä. Lopussa listaus tehdyistä tehtävistä. Helpoista tehtävistä suoritettu 20 ja vaikeista 1.

Pian kisaterveiset:
Olen joskus törmännyt sarjakuvakertomukseen, mikä oli ilmeisesti jonkun upean suomalaisen sarjakuvataiteilijan teos (lukekaa sarjakuvaromaaneja, Suomessa tehdään huikeita teoksia, jos kaipaat vinkkejä, Pialta voi kysyä), jonka nimeä en voi varmaksi nyt sanoa. Kuitenkin siinä sarjakuvataiteilija itse päätyy makaamaan roskiskatoksen lattialle ennen taidenäyttelynsä avajaisia, koska on henkisesti niin rikki.

Siinä annetaan ymmärtää, että sellainen käytös on odotettavaa, eli minun hermojen herpaantuminen odotti vain sopivaa hetkeä. Se tapahtui sunnuntaina 8.6. Vähän etuajassa, sillä avajaiset ovat vasta torstaina. Luin Virpin sähköpostin ylitulkiten ja mietin, että olenkohan totaalinen ihmishirmulainen. Kirjoitin vastausmeilin, jossa pyysin todella perinpohjaisesti anteeksi. Hieman lähettämisen jälkeen (ehkä n. 30min) luin Virpin viestin uudelleen ja tajusin, että ylireagoin.

Mietin siinä sitten, että pitäisikö pyytää anteeksi, että oli pyytänyt anteeksi. Asia ratkesi kuitenkin hyvin päin 9.6. sähköpostiin, missä Virpi pyysi vuorostaan anteeksi. Mitään anteeksiannettavaahan nyt ei ollut, mutta Pia antoi anteeksi… ehkä maagisen kesäkisatehtäviä silmällä pitäen. (Nyt hän toivoo, että Yliauktoriteetti Vehka hyväksyy tämän pisteen.)

Bändi ja kuoro esiintymässä lavalla.
Tamperelainen FÅM-bändi ja Muuntajat kuoro

Onneksi tällä kertaa on vähemmän suoritettuja tehtäviä.

Minä otin tehtäväkseen bongailla 5 lintua yhden päivän aikana. Monena päivänä jäin neljään lintuun, sillä unohdin jossain vaiheessa tarkkailla ympäristöä. Olen varma, että näin yhtenä päivänä merikotkan, mutta en nähnyt sitten kuin kaksi muuta lintua. Sain tehtävän suoritettua 5.6., jolloin bongasin västäräkin, varpusen, variksen, harmaalokin sekä aivan ihanan s-mallin kaulan kanssa lentävän harmaahaikaran! Se oli uskomaton hetki ja hihkuin työpaikan avokonttorissa ääneen. Sen jälkeen huomaan, että kiinnitän lintuihin eri tavalla huomiota kuin aiemmin. Tunnistan jo jossain määrin eri lokkilajejakin.

Suoritin empiirisen tutkimuksen. Tai aloitin sen suorittamisen jo ennen kesäkisan alkua, sillä olen tarkkaillut ”kotitaivaan” lintuja jo pidemmän aikaan. (Asun korkealla, niin näen paljon taivasta.) Pidän siitä, kun tervapääskyt muuttavat takaisin Suomeen ja kuulen iltaisin niiden siritystä ja taivalla on kunnon parvi niitä harventamassa hyönteisiä. Luulin aluksi, että ne vähenivät, kun lokkeja tuli maisemiin enemmän. Tänä kesänä siellä on vain pari harmaalokkia lennellyt, eli vähemmän kuin edelliskesänä. Tajusin nyt, että syy ei ole lokkien, vaan vastapäisessä talossa kiiltelee ”uusi” katto! Ne penteleet ovat menneet sulkemaan räystäät, että tervapääskyt eivät pääse enää pesimään niissä. Ymmärrän tietenkin, että lintujen pesiminen aiheuttaa ongelmia rakennuksille, mutta tervapääskyjen siritys tekee vain kesän. Tämä ajatusjuoksu tapahtui 4.6.

Kävin myös katsomassa urkuja (josta enemmän, kun olen vaikean tehtävän suorittanut, tai katkerissa jälkisanoissa). Minun kädet ja pää oli urkujen sisällä, mutta muuta kehoa sinne ei mahtunut, koska ovat sen verran pienet. Minun pitäisi varmaan kysyä Yliauktoriteetti Vehkalta, että hyväksytäänkö se.

Paperilennokki
Pia osallistui outoon teemapäivään.

Virpi on tällä hetkellä myös kiireinen ja ei ehtinyt antamaan lyhyitä terveisiä, mutta on lupaillut pidempää tiedoksiantoa jo aiemmin suoritetusta ristikko/krypto-tehtävästä ja greippimehusavotasta, ainakin. Hän on ehtinyt tässä välissä juomaan teetä kolmen kirjailijan kanssa jo aiemmin hehkuttamassani Arkikullassa, josta hän tekikin postauksen https://pianmatkalla.com/2025/06/11/virpi-aikamatkalla/

Seuraavaan kertaan, minkä tekeminen ei toivottavasti taas veny ja pauku, kuten edellinen ja tämä postaus.

Vaikeat tehtävät, suoritettu edellisviikolla:

14. Käy teellä kolmen eri kirjailijan kanssa – Virpi kävi kolmen romaania kirjoittavan ihmisen kanssa teellä Arkikullassa.

Vaihtuvat kirjatehtävät, suoritettu kaikki ennen viime postausta

Helpot tehtävät, suoritettu edellisviikolla:

11. Käytä hammaslankaa viikon ajan – Pia käytti hammaslankaa hammasväliharjan sijaan 1.-7.6.

13. Bongaa 5 lintulajia yhden päivän aikana – Pia bongasi 5.6. Västäräkin, varpusen, variksen, harmaalokin ja harmaahaikaran! Kyttäsin taivasta monta päivää ennen sitä ja se jäi päälle tehtävän jälkeenkin. Olen alkanut tunnistaa eri lokkilajeja.

16. Käy musiikkikeikalla – Pia kävi 4.6. kuuntelemassa Muuntajat-kuoron ja FÅM-bändin yhteiskeikkaa Ilmalantorilla.

17. Kirjoita ja postita kirje – Virpi kirjoitti ja postitti kirjeen Rovaniemelle.

18. Rapsuta koiraa tai kissaa – Pia silitti, hän ei ole rapsuttaja.

41. Tee jääkahvia tai teetä – Pia teki töissä jääkahvin, josta sai espressoa, maitoa ja jäitä ja se jääkahvi oli onnellinen jääkahvi!

137. Nosta kirjastossa joku hyvä kirja kansipuoli ulospäin – 9.6. Pia huomasi kirjastossa aikuisten fantasiahyllyllä tyhjän ständin. Hän valitsi saatavilla olevista kirjoista Hanna Morren Vastatuulen lohikäärme.

Kirjaston kirjahyllyjä, jossa on esillä kuvapuoli ulospäin kirja
Hanna Morren Vastatuulen lohikäärme kirjastossa esillä.

200. Tarkista kotisi ensiaputarvikkeet – Pia tarkisti (sori, olen ehkä vähän näsäviisas tässä) ja sammutuspeite löytyy, muuten on heikompaa. Desinfiointiaine, laastarit ja muut ovat hajallaan pitkin kotia, missä sitä tarvitaan useiten ja ne eivät ole loppuun asti ajateltuja, eli heikosti menee.

220. Kerro lapsuusmuisto, joka liittyy jollain tavalla lastenohjelmiin – Koska Pia on kertonut tämän muiston suurin piirtein kaikille tuntemilleen ihmisille, hän laittoi IG stooreihin muiston, kun muutti Suomeen ja näki lastenohjelman, minkä nimi oli Hapsiainen. Hän oli järkyttynyt kuinka pienellä rahalla suomalaiset joutuvat lastenohjelmansa katsomaan ja oli helpottunut, että sentään osan lapsuudesta hän sai katsoa piirrettyjä. Esimerkiksi Bamse maailman vahvin nalle ja Karvisen ruotsalaisversiota sekä Disney-piirrettyjä.

288. Osallistu johonkin outoon teemapäivään – Pia osallistui jo 26.5. paperilennokkipäivään, mutta ei löytänyt tehtävää edelliskerralla, joten raportoi siitä vasta nyt.

294. Sano kyllä johonkin ehdotukseen – Pia sanoi kyllä juhannusviettoehdotukselle ja piknikille. (Tietenkin yritän sovittaa myös sen yhteen vaikeaan tehtävään)

305. Anna anteeksi – Tämä on ehkä vähän rajalla. Virpi pyysi anteeksi, kun Pia oli laittanut valokuvanäyttelystressin alla paatoksellisen anteeksipyyntömeilin ja Pia antoi anteeksi, vaikka ei ollut mitään anteeksi annettavaa, koska hän ei kokenut, että Virpi oli tehnyt mitään väärää.

306. Pyydä anteeksi – Pia pyysi valokuvanäyttelystressin uuvuttamana anteeksi Virpiltä 8.6. Mitä tässä sanomaan. Luin jotain, mitä tuskin oli kirjoitettu, pyysin anteeksi ja mietin tässä, että pitäisikö pyytää anteeksi, että pyysi anteeksi?

311. Etsi kirjasta merkki aikaisemmasta lukijasta – Virpi löysi 5.6. Kim Stanley Robinson: Red Mars, kirjan takaaa söpön kirjanmerkkitarran.

320. Vieraile talossa, jossa on mansardikatto – Virpi kävi 6.6. Hyvinkään Arkikullassa, missä on kyseinen katto. (Puhuin siitä jo edellisessä postauksessa, menkää hyvät ihmiset, vegaaniset ja gluteenittomat vohvelit (suolaiset ja makeat) ovat aivan ihania.)

344. Ylläty iloisesti – Pia näki työkaverin illalla, matkalla kotiin, joka oli ollut useamman päivän etätöissä 2.6.

347. Päivitä palveluiden salasanat, jos et ole tehnyt niin pitkään aikaan – Pia päivitti ne salasanat, mitkä olivat sitä vailla 2.6. Nyt pitäisi vain muistaa ne, ja se on pelottavaa.

371. Toteuta empiirinen tutkimus – Pia toteutti 4.6. Tätä on toteutettu pidemmän aikaa, mutta havahduin siihen tänä kesänä lintujen bongauksen yhteydessä.

Jätä kommentti