Vuohia vai möhkäleitä

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ainakin sateinen ja pilvinen elokuun 29. päivän ilta. Haltialan tilalla Helsingissä ripsi aivan vähän vettä. Virpi tiesi, että tilalla on vuohia, ja yksi kesäkisan tehtävistä oli vuohen kuvaaminen. Niinpä Virpi ja hänen uskollinen ystävänsä Teinipuhelin (nimi siksi, että puhelin täyttää kohta 14 vuotta) väistelivät lätäköitä tilan pihalla. Ensimmäisessä ulkokarsinassa oli komea villisika. Toisessa oli kanoja, mutta ne olivat kaikki piiloutuneet tarhan takaosaan, katoksen alle. Kolmannessa oli vuohia. Mutta vuohet olivat kiinnostuneita ainoastaan karsinan takaosan katoksen alla olevista heinistä. Matkaa verkkoaidalta eläimiin oli sen verran, ettei Teinipuhelimen kameravanhuksen zoomi riittänyt alkuunkaan. Alla leike kuvasta, ja siinä näkyy kolme vuohta (siis möhkälettä).

Toisaalta, tehtävänä oli ottaa kuva vuohesta. Kuvan laadusta tai eläimen tunnistettavuudesta ei ollut mitään puhetta.

Laitumelta kuului ammuntaa. Lehmiä oli viisi. Jännä kokemus pääkaupungin sykkeessä.

Jätä kommentti