Ei ne olleet huvipuiston valoja,
miksi olisivat olleet,
täällä,
ne olivat kehätien valopylväitä.
Ei mikään huvipuisto
olisi niin halju.
Ei mikään vuoristorata
olisi niin tasainen.
Ei millään törmäysautoradalla
ajeltaisi niin kauniisti,
pysyttäisi kiltisti kaistalla.

Piti ihan pysähtyä
suojatien reunaan
kun tietä pitkin lensi
nuori lokki
väärää kaistaa
hälytysäänet päällä.

Nykäisin naateista,
ja kasvimaasta nousi
rakastuneet porkkanat,
toisiinsa kietoutuneet.
Tiukasti.

Mitä pitäisi tehdä?

Kaivoin sormella multaa,
istutin juurekset takaisin,
kastelin kannusta lempeästi.
Jotta rakkaus kukoistaisi.

Kun sain perhosen lammikosta lehdelle,
kun se nousi lehdeltä etusormelleni,
kun lennähti käsivarrelleni ja lensi matkoihinsa,
mietin,
että ehkä maailmankin
voi pelastaa samalla tavalla.
Perhonen kerrallaan.

Niin kauniisti,
kauniisti
istuu polvelleni hyttynen.

Imukärsä iholle,
kuinka joku kaivata
voi veripisaraa!

Läiskis!

Niin nopeasti,
nopeasti
käsi polveen läpsähtää.

Punatahra leviää
ehti se sittenkin
pistää,
saakutti!