Kerran jo suunnittelin matkaa sinne, mutta ei siitä sitten tullut mitään. Sota on saanut itkemään monta kertaa, varsinkin silloin, kun ymmärsin, että minun työkavereitani, saman firman työntekijöitä, on rintamalla. Sellaista kokemusta en olisi ikinä arvannut saavani, enkä kyllä halunnutkaan. Mutta kesti tähän asti ennen kuin sota tuli runoihin.
Onnellisina aikoina
iloisina kesinä
kumpuilevat auringonkukkakentät
hehkuivat kullan lailla
loistavan sinitaivaan alla.
Mutta sitten
tulivat toisenlaiset kesät.
Missä nyt on
peltojen ystävällinen keltainen kulta?
Tänäkin vuonna
loistavan sinitaivaan alla
kukkii auringonkukkakenttiä.
Mutta kukat ovat
verenpunaisia.